sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kuoriutuva tipu

Selaillessani pääsiäisaskarteluja netistä, löysin kuvan kuoriutuvasta tipusta ja ajattelin koittaa, miten se taipuisi askartelumalliksi. Leikkasin valkoisesta kartongista kaksi samankokoista munaa. Toisen munan yläosan leikkasin irti tehden isoa sahalaitaa leikkauskohtaan. Seuraavaksi leikkasin keltaisesta paperista tipun yläosan. 


Sitten vain liimailemaan tipu kokonaisen munan yläosaan. Samalla myös koristelin tipun höyhenillä ja tein sille silmät sekä nokan. Seuraavaksi liimasin leikatun munan alaosan tipun ja munan päälle niin, että tipusta jäi näkyviin osa. Viimeiseksi kiinnitin leikatun munan yläosan haaraniitillä sivusta kokonaiseen munaan. 


Kaavan munaan löydät tästä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pääsiäistyö väritellen

Etsiskellessäni aikoinaan netistä väritettäviä pääsiäiskuvia oppilaille, löysin sivuston, johon oli laitettu muutamia kivoja pääsiäiskuvia printattavaksi. Oppilaiden väritellessä puuväreillä sivulta printtaamiani isoja kukkoja, tuli mieleeni tehdä niistä ja samalta sivulta printtaamistani pienistä pääsiäismunista sommitelma A3-kokoiselle paperille. Kaikki saivat siis vielä väritettäväksi erilaisia pieniä pääsiäismunia kukon lisäksi. Kun kukko ja pääsiäimunat olivat väritetty hyvin, ne leikattiin ääriviivojaan pitkin irti paperilta. Tämän jälkeen ne sommiteltiin paperille ja liimattiin puikkoliimalla. Lopuksi sommitelmaan väritettiin puuvärillä vielä vähän rairuohoa. Helppo ja hauska työ sopii mielestäni kaikenikäisille alakoululaisille. 


Tulostettavat värityskuvat Perhekerhon sivulta löytyvät tästä.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pääsiäismuna


Tehdessämme luokkani kanssa lumihiutaletyötä, juttelin kollegani kanssa ja sain häneltä idean, että samaa työtapaa voisi käyttää pääsiäistyössä. Kokeilinkin näin pääsiäisen lähestyessä, miltä värikäs pääsiäismuna ikkunassa näyttäisi. Piirsin A4-kokoiselle oranssille paperille kananmunan ääriviivat ja toistin ääriviivat vielä noin sentin päähän ensin tehdyistä. Leikattuani työn reunan laitoin sen kontaktimuovipalan päälle ja lähdin asettelemaan silkkipaperista leikkaamiani värikkäitä palasia reunan sisäpuolelle. Tällä kertaa asettelin palaset väri kerrallaan raidaksi. Silkkipaperit eivät saa mennä yli reunuksen eikä niiden väliin kannata jättää tyhjiä koloja.


Kun koko kehys on sisäpuolelta saatu täytettyä silkkipaperipaloilla, otetaan toinen pala kontaktimuovia ja asetetaan valmistunut työ varovaisesti tyhjän kontaktimuovin päälle. Ylimääräinen kontaktimuovi leikataan vielä pois kehyksen reunoilta ja työ on valmis ikkunaan laitettavaksi. 


Kaavan munan kehykseen löydät tästä.

Noitarumpu

Vietettyäni virkistävää hiihtolomaa Lapissa, oli sieltä palaamisen jälkeen hauska ottaa luokan kanssa työstettäväksi noitarumpu. Kakkosten kanssa päätin, että noitarumpu tehdään ruskealle A4-kokoiselle paperille. Näytin oppilaille projektorilla kuvia aidoista noitarummuista ja tutkailimme myös noitarummuissa käytettäviä symboleita. Symbolit jätin vielä näytille ja niistä saikin ottaa mallia oman noitarumpunsa koristelua varten. Kun noitarummun kuviointi oli suunniteltu lyijykynällä, vahvistettiin se mustalla puuvärillä. Tämän jälkeen rumpu leikattiin soikeaksi.


Tein muutama vuosi sitten saman työn viidesluokkalaisten kanssa. He tekivät työn A3-kokoiselle valkoiselle paperille. Noitarummun suunnittelun ja lyijykynällä piirtämisen jälkeen oppilaat vahvistivat kuviot mustalla liituvärillä. Tämän jälkeen koko paperi laveerattiin ruskealla vesivärillä. Työn kuivumisen jälkeen se leikattiin soikeaksi.