torstai 30. lokakuuta 2014

Kurpitsa

Näin lokakuun lopussa on kiva tehdä joku pieni Halloween-askartelu luokan seiniä koristamaan. Tämä kurpitsatyö on varsin helppo toteuttaa ja oppilaat saavat kurpitsoistaan mitä hauskimman näköisiä, kun pääsevät itse suunnittelemaan kurpitsansa ilmeen. Työn tekeminen aloitetaan suunnittelemalla valkoiselle A4-kokoiselle paperille oma kurpitsa. Tämän jälkeen kurpitsa maalataan oranssilla vesivärillä hieman kaarevasti siveltäen ja tyvi maalataan ruskealla vesivärillä. Kun vesiväri on kuivunut, leikataan kurpitsa ja sen kasvot piirrettyjen ääriviivojen mukaan. Leikattu kurpitsa liimataan mustalle A4-kokoiselle paperille. Mustan taustapaperin reunat voi vielä leikata haluamallaan tavalla.


Syksyinen siili

Tänä syksynä halusin kokeilla askarrella siilin, johon käyttäisin syksyisiä lehtiä tuomaan ilmettä siilin piikkeihin. Näin netissä kuvan askarrellusta siilistä, johon oli käytetty erilaisia isompia lehtiä piikkien tekemiseen, mutta päätin itse käyttää kuitenkin vain pihlajan lehtiä. Keräsin maasta jo ruskeiksi muuttuneita lehtiä ja laitoin ne painoon. Kun ne olivat suoristuneet riittävästi, liimasin niitä kerroksittain siilin muotoiseksi leikkaamani ruskean kartongin päälle. Laitoin siilin vielä joksikin aikaa painon alle, jotta lehdet kiinnittyisivät vielä paremmin. Lopuksi piirsin siilille silmän sekä suun ja liimasin nenän tummemman ruskeasta paperista. 


Kaavan siiliin löydät tästä.