maanantai 29. helmikuuta 2016

Talvinen oksa

Tämän työn idean olen saanut joitakin vuosia sitten työkaveriltani ja näin kauniina talvipäivänä se sopii hyvin työstettäväksi. Työn tekeminen aloitetaan kiinnittämällä A3-kokoinen vaaleanruskea paperi pöytään maalarinteipillä, jotta työhön saadaan kauniit reunukset. Tämän jälkeen paperille hahmotellaan lyijykynällä oksa. Ennen oksan värittämistä ruskealla liituvärillä sävytetään tausta valkoisella liituvärillä lappeellaan värittäen. Oksan päälle lisätään vielä valkoisella liituvärillä lunta. Lopuksi lumikohtiin laitetaan liimaa ja kimalletta. Käytin laatikostani löytynyttä hienoa hopeista kimalletta, mutta tähän olisi mielestäni paremmin sopinut valkoinen karkeampi kimalle. Myös kimalleliimaa olisi voinut käyttää, jolloin jäljestä olisi saanut hieman tarkemman.


sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Linnunpönttö

Olen aikoinaan kopioinut vanhasta Taika-lehdestä linnunpöntön ja pienen linnun kaavan. Löysin ne mapistani ja lähdin tekemään niistä talvista linnunpönttötyötä. Tein linnun ja linnunpöntön samasta kuviopaperista. Linnunpöntön katolle tein lunta valkoisesta paperista ja vaaleanruskeasta paperista tein linnunpöntölle jalan. Tuputin ruskealla värillä linnun, linnunpöntön sekä jalan. Leikkasin A3-kokoisen paperin puoliksi pystysuunnassa ja liimasin osat taustaan kiinni. Lopuksi liimailin vielä kuvioleikkurilla leikkaamiani lumihiutaleita taustapaperiin.


Kaavat linnunpönttötyöhön löydät tästä.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Sydäntaulu

Jokunen vuosi sitten yritin keksiä säästämilleni vanhoille tapeteille käyttöä ja päätin kokeilla niiden soveltuvuutta taulujen tekemisessä. Puukäsityöluokasta löytyi kapeahkoa ripaa, josta sahattiin oppilaiden kanssa neljä sopivan kokoista kehyspuuta. Liimasimme puut kehyksen muotoon käyttämällä kartonkisia kulmapaloja kiinnikkeinä. Niiden kuivuttua liimasimme tapetin kehyksiin kiinni. Tapetin reunat pyrittiin kääntämään mahdollisimman kauniisti taulun taakse ja kehyksen yläreunaan liimattiin vielä ripustusnaru tapetin palasen avulla.


Taulupohjien ollessa painon alla kuivumassa suunniteltiin tauluun maalattava työ samankokoiselle paperille. Lopuksi päästiin koittamaan maalaamista tavallisilla pulloväreillä ja hienostihan maalaaminen onnistui. Oppilaiden tauluista tuli oikein kauniita ja persoonallisia. Taulutyön voisi toteuttaa syksyllä isänpäivälahjaksi tai keväällä äitienpäivälahjaksi. Näin ystävänpäivän aikaan sen voi valmistaa ystävänpäivälahjaksi.