perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäistipukortti

Tein muutama vuosi sitten Askartelulehden mallin mukaan taiteltavan pääsiäistipukortin. Lehden malleissa oli muutama muukin idea kortin koristeluun, mutta mielestäni pääsiäistipujen painaminen korttiin oli niistä hauskin ja saisi varmasti myös oppilaat innostumaan. 

Ensimmäiseksi A4-kokoinen vihreä kartonki taiteltiin vaakatasossa kolmeen osaan niin, että molemmat taitokset tehtiin eri suuntiin. Jokaisen taitellun osion yläosaan leikattiin nurmikkoa aina hieman eri tasossa. Tämän jälkeen kortteihin painettiin keltaisella pullovärillä erikokoisia tipuja. Tipujen kuivuttua niille tehtiin nokat, silmät sekä jalat mustalla tussilla.


Olen tehnyt muutaman kerran samanlaisella ajatuksella oppilaiden kanssa myös rairuohopurkit. Ensin leikkasimme purkkeihin sopivan kokoiset suikaleet vihreää kartonkia. Halutessaan kartongin yläosaan sai leikata myös nurmikkoa. Valmiiseen suikaleeseen painettiin tipuja. Värin kuivumisen ja tipujen viimeistelyn jälkeen suikale liimattiin oman rairuohopurkin ympärille. 

torstai 17. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskana

Muutamien oppilaideni kanssa olen käsitöissä tehnyt ennen pääsiäistä huopakanat, joiden haudottavaksi on mukava piilottaa pieni yllätys oppilaille ennen niiden kotiin viemistä. Työ on selkeä ja siinä saa harjoitella jotain tiettyä pistoa tai voi antaa oppilaiden päättää, mitä pistoja he itse haluavat harjoitella. 

Ensimmäisenä leikataan kanan kaavat A4-kokoisesta monisteesta ja kiinnitetään ne huopakankaaseen. Kaavojen piirtämisen jälkeen leikataan vartalo ja siivet irti huopakankaasta. Tämän jälkeen suunnitellaan ja leikataan kanalle heltta sekä nokka. Leikatut palat neulataan kiinni ja lähdetään ompelemaan työtä kasaan. Lopuksi kanalle liimataan paikalleen siivet sekä silmät. 


Pääsiäiskanan kaavat löytyvät tästä.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Pääsiäistyö tusseilla

Löysin viime vuonna mallin tähän työhön netistä, mutta en koskaan muistanut sitä kokeilla. Työkaverini oli koittanut työtä oppilaidensa kanssa ja kertoi oppilaiden pitäneen työn tekemisestä kovasti. Idea onkin varsin hauska. Ensin valkoiselle paperille piirretään mustalla tussilla kumpuja.


Seuraavaksi kumpuihin piirretään halutunlaisia koristeita. Osa voidaan koristella pääsiäismuniksi ja osa tipuiksi tai kanoiksi.


Tämän jälkeen työ väritetään tusseilla ja kiinnitetään taustapaperiin. Taas yksinkertaisella idealla saa tehtyä näyttävän työn ja vaikka idea kaikissa töissä on sama, tulee töitä varmasti yhtä monta erilaista kuin oppilaita on. 


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Tangram-kissa

Tein joitakin vuosia sitten oppilaideni kanssa matematiikan tunnilla Tangram-palapelejä ja päätimme tehdä palapeleistä vielä eläintyöt kuviksessa. Jokainen sai päättää, minkä eläimen tekee netistä löytyneiden mallien mukaan ja eläin liimattiin A4-kokoiselle väripaperille. Työ oli yksinkertainen, nopea ja erittäin mieluisa oppilaille. Luokan seinälle aseteltu näyttely Tangram-eläimistä oli myös näyttävä.


Kuvistyöksi pelkkien palojen väripaperille liimaaminen oli hieman yksinkertaista, joten ajattelin viedä työtä hieman eteenpäin. Tein Tangram-kissalle taustan tupputtamalla pulloväreillä yksinkertaisen maiseman, johon liimasin kissan. Taustaa voisi työstää enemmänkin lisäämällä siihen eläimeen sopivia yksityiskohtia tai tunnusomaisia asioita sen elinympäristöstä.


Isompien oppilaiden kanssa voisi myös koittaa tehdä sama työ niin, että Tangram-eläin piirrettäisiin palapelien osien avulla paperille ja sitten koko työ maalattaisiin esimerkiksi pulloväreillä.