maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kukkamaljakkoaskartelu

Tätä kesäistä askarteluprojektia olen tehnyt tyttäreni kanssa aina silloin, kun hänen on tehnyt mieli kotona askarrella. Hän pitää kovasti leikkaamisesta, joten etsin netistä kukkamallin, jossa saa leikata paljon. Leikkaamisesta lähdimmekin liikkeelle. Ensin piirsin kukkien keskiöitä sekä terälehtien suikaleita tyttäreni valitsemille värillisille papereille. Näitä hän saikin saksia jonkin aikaa. 

Liimaaminen oli sitten se hieman tylsempi juttu, mutta saimme kuitenkin koottua leikatuista papereista kolme kukkaa. Ensiksi liimasimme terälehdet päistä kiinni kukan keskiön reunalle, jonka jälkeen terälehdet taitettiin kaarelle ja liimasimme niiden toiset päät kiinni keskiön reunalle. Lopuksi liimasimme päälle vielä toisen keskiön.



Seuraavaksi piirsin vihreälle paperille muutamia lehtiä, jotka tyttäreni leikkasi ja lisäksi hän leikkasi vielä tarvittavan määrän varsia kukille samasta paperista.

Maljakon teimme maalaamalla vessapaperirullan hylsyn sormiväreillä. Tyttäreni halusi tehdä maalaamisen kahdella värillä ja niin hän teki pohjamaalauksen punaisella ja koristeli violetilla. Maalin kuivuttua leikkasin rullasta puolikkaan pois ja liimasimme sen taustakartongille.

Lopuksi liimasimme kukkien varret, lehdet sekä itse kukat taustakartonkiin. Yksi kukka jäi vielä käyttämättä, mutta sen voi käyttää myöhemmin vaikka kukkakortin tekemiseen. 


Vaikka avustin tämän askartelun liimauskohdissa paljon, oli tyttäreni hyvin ylpeä näyttävästä askartelutuotoksestaan. Ja upeahan siitä tulikin!