maanantai 4. toukokuuta 2020

Äitienpäivän kukkakortti

Teimme Suomi-koulussa oppilaiden kanssa kukkakortit äidille askarrellen kaikki yhdessä tietokoneidemme ääressä. Askartelu sujui oikein kivasti etänäkin ja kaikki tekivät kortin niillä materiaaleilla, joita kotoa löytyi. Materiaalit olivat yksinkertaisia ja korvattavissa jollakin toisella, jos ei kotoa löytynyt ohjeiden mukaista materiaalia.

Otimme ensin A4-kokoiset paksummat paperit, jotka taitoimme kahtia paperin ollessa vaakasuunnassa pöydällä. Tämän jälkeen lähdimme leikkaamaan valkoisesta ohuesta paperista suikaleita kukkasia varten. Käytimme A4-kokoista tulostuspaperia, jonka taitoimme kahtia paperin ollessa taas vaakasuuntaisesti pöydällä. Leikkasimme paperin taitoskohdasta kahtia ja otimme vain toisen puolen käyttöön.


Leikkasimme suikaleita aina neljä kappaletta yhtä kukkaa varten puolikkaan A4-kokoisen paperin lyhyemmästä reunasta.


Kukat teimme liimaamalla suikaleet keskiosastaan päällekäin. Ensin liimasimme kahdesta suikaleesta plus-merkin ja toiset kaksi suikaletta liimasimme vielä ristiin plus-merkin päälle.


Seuraavaksi liimasimme kaikki suikaleiden päät keskelle, jonka jälkeen kiinnitimme keskiöiksi pienen pyöreäksi leikatun palan värikästä paperia. Teimme kukkasia kaksi.


Sitten otimme vihreää paperia, josta leikkasimme kukille varret sekä lehdet, asettelimme ne kukkasten kanssa korttipohjan päälle ja liimasimme varret sekää kukat kiinni korttiin. Vaihtoehtoisesti varret ja lehdet sai piirtää korttiin esimerkiksi vihreällä tussilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti