tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulukuusi

Päätettiin ystäväni kanssa pitää askarteluhetki lasten leikkien lomassa ja valmistelin heille pienen joulukuusityön tehtäväksi. Ensimmäiseksi lapset leikkasivat itse kuusen osat valmiiksi piirrettyjen kolmioiden mukaan ja lumihangen sopivan levyiseksi leikatusta valkoisesta paperista. Tähdet, lumihiutaleet ja rungon palaset olin tehnyt valmiiksi ja kuusenkoristeet olivat pieniä koristetarroja. Näistä lapset liimailivat A5-kokoiselle kartongille omat joulukuusimaisemansa ja olivat varsin iloisia lopputuloksista.


Teimme lasten kanssa työt A5-kokoiselle kartongille, sillä minulla oli ajatuksena antaa valmiit työt joulukortteina isovanhemmille. Tämä työ sopii hyvin täytteeksi koulun viimeisen viikon hulinaan sen yksinkertaisuuden ja muunneltavuuden takia. Kuuset voisi tehdä oppilaiden kanssa kuvistyönä A4-kokoiselle askartelupaperille ja joulukuusen tekemiseen voisi hyvin antaa vapaat kädet materiaalien ja lopullisen kuusimallin suhteen. Näin syntyisi varmasti luokallinen omanlaisia joulukuusia koristamaan luokan seinää.


4 kommenttia:

  1. Kauniita kuusia,jos ois lastenlapsia,värkkäisin heidän kanssa just tälläisiä ihania juttuja.
    Kiitos tästä blogista!
    Hyvää joulun odotusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onpa kiva, että blogini on antanut iloa askarteluihin. Ihanaa joulunaikaa! :)

      Poista