Kortteja ja vähän muuta


Olen siirtänyt tämän sivun tekstit omaan blogiinsa, jotta ne olisivat helpommin löydettävissä. Uusia korttimalleja tai lahja-askarteluja päivitän vain uuteen blogiin. Nämä ja uudet ideat löytyvät osoitteesta 

https://korttimalleja.blogspot.fi/.


Tälle sivulle olen kerännyt tekemiäni korttimalleja sekä lahjapaketointiin ja pieniin lahjoihin liittyviä ideoita.


Valokuvakortti

Tänä jouluna päätin rakentaa joulukortit terassillamme olevista lyhdyistä ottamani valokuvan ympärille. Ensin käsittelin valokuvan oikean sävyiseksi hankkimieni korttitarvikkeiden kanssa ja tämän jälkeen kävin teettämässä sopivan kokoiset valokuvat. Valokuvan kiinnitin kaksipuolisella teipillä hieman kuvaa isompaan paperiin, josta olin valmiiksi tuputtanut reunat mustalla värillä. Valokuvan alle lisäsin vielä tekstin. Tämän yhdistelmän kiinnitin taas kaksipuolisella teipillä taitettuun korttipohjaan ja niin kortti olikin valmis joulutervehdyksen kirjoittamista varten.



Tennarikortti

Kummityttöni on kova kuluttamaan Converseja ja kun silmääni osui netissä Hama-helmistä tehty tennari, ajattelin heti käyttää ideaa hänen synttärikortinsa tekemiseen. Tennari oli sen verran isokokoinen Hama-helmityö, että käyttöön piti ottaa isompi nelikulmioalusta. Valmiin tennarin liimasin mustalle kartonkipohjalle, jonka olin liimannut valkoiselle hieman isommalle pohjalle. Kortin lopulliseksi väriksi valitsin myös mustan.  



Tikkariperhoset

Tänä vuonna koulun alkaessa päätin askarrella oppilaille tikkariperhoset pulpeteille toivottamaan heidät tervetulleiksi takaisin kouluun. Löysin netistä mallin perhoselle, joka oli tarkoitettu ystävänpäivätervehdykseksi ja muokkasinkin vain oman tekstini mallin mukaan piirtämääni kartonkiseen perhoseen.


Perhosen malli oli niin yksinkertainen, että luokallisen verran leikkaaminen kävi onneksi aika nopeasti. Tein perhosia kolmesta erivärisestä kartongista, jotka sopivat ostamiini tikkareihin. Tikkarin kiinnittäminen perhoseen vaati kaksi pientä allekkaista viiltoa perhosen keskelle.



Kukkakortit

Näihin kukkakortteihin käytin kaksipuolista kartonkia, joka antaa kivaa ilmettä myös kortin sisäpuolelle. Kortin pirteän päällysen koristin vain yksinkertaisella valkoisella suikaleella, johon olin leikannut Big Shot -kuvioleikkurilla kukkasen muodon. Kukkasen alapuolelle leimasin korttipohjan värisävyllä onnea-sanan. Valkoisen suikaleen viimeistelin vielä tuputtamalla sen reunat samalla värillä kuin tein leimatun sanan. Kiinnitin suikaleen kortin reunaan kohoteippipalasilla ja keskelle leikattua kukkakuviota kiinnitin vielä pienen valkoisen kukan. 


Samalla ajatuksella sain tehtyä myöhemmin näppärästi muutamia kortteja, joihin leimasin kiitos-sanan kukan alapuolelle.



Kynttiläkortteja

Synttäreitä varten olen tehnyt muutamia kynttiläkorttimalleja, joista on helppo tehdä erilaisia versioita käyttämällä materiaaleissa eri värejä. Kuvioteippiä käyttäen olen tehnyt kahdenlaista korttimallia, joissa teipistä leikataan sopiva pätkä kynttilää varten. Liekin olen leikannut vaaleankeltaisesta paperista. Kynttilä tai kynttilät on liimattu pohjapaperille, jonka reunoja olen värjännyt tuputtamalla. Pohjapaperi taas on liimattu korttipohjaan ja viimeistelynä korttiin on lisätty vielä narusta tehty rusetti sekä kirjoitettu tai leimattu onnentoivotus.



Yhden kynttiläkortin kokeilin tehdä kauniita pahvisia pillejä kynttilänä käyttäen. Leikkasin kaksi erilaista pilliä puoliksi ja liimasin ne kynttilöiksi pohjapaperille. Vaaleankeltaisesta paperista tehdyn liekin päälle liimasin vielä palan narua kynttilän sydämeksi. Pohjapaperin reunustin valkoisella puuvärillä. Liimasin korttipohjaan koristeeksi vielä palasen Ikeasta ostamaani pallokuvioista silkkipaperia ja vasta sitten pohjapaperin kynttilöineen. Kortin ulkoreunat pyöristin vielä lopuksi reunaleikkurilla.



Ystävänpäiväkukka

Ystävänpäiväkahvitusta varten tein töihin muutamasta koivun oksasta ystävänpäiväkukan kahvipöytää kaunistamaan. Kukan tekeminen oli varsin yksinkertaista. Leikkasin sydänkuvioleikkureilla vaaleanpunaisesta paperista sydämiä, jotka liimasin oksiin molemmin puolin koristeeksi. Tämän voisi hyvin tehdä myös kesäpöydän koristeeksi liimaamalla kesäisiin oksiin kukkasen muotoisia papereita. Täytyykin muistaa kokeilla kesällä!



Sydänkukkakortti

Ystävänpäivän lähestyessä alkaa taas miettiä, minkälaisia kortteja tänä vuonna voisi tehdä ystävilleen. Löysin netistä sydänleimasimen avulla tehdyn mallin kukasta ja ajattelin käyttää sitä korttini ideana. Leimasin kukkaosan punaisella värillä ja liimasin kukan keskelle vielä pienen napin koristeeksi. Seuraavaksi piirsin kukalle varren, johon leimasin kaksi sydänlehteä vihreällä. Sävytin vielä valkoisen paperin reunat vihreällä värillä. Lopuksi liimasin korttipohjaan sopivansävyistä kuviopaperia ja sen päälle kauniin sydänkukan. 



Lego-kortti

Kummipojan kuusivuotispäiville askartelin lahjaan sopivan kortin. Lahjaksi ostin Legoja, joten korttiinkin rakentelin "Legoista" synttärisankarin iän. Leikkasin ensiksi erivärisistä papereista neliön mallisia pohjapalasia ja liimasin ne paperille kuutosen muotoon. Pohjapalasille kiinnitin samasta paperista leikatut pyöreät palaset yhden millimetrin korkuisilla teippityynyillä. Lopuksi vielä liimasin paperin kiinni korttipohjaan.

 

Joulukortti

Tänä vuonna yritin tehdä joulukortit mahdollisimman yksinkertaisesti ja ilman monia vaiheita. Löysin kauniin mallin netistä, jota muokkaamalla sain itselleni mieleisen kortin. Vaiheita toki tuntui olevan vieläkin liian paljon montaa korttia tehdessä, mutta yllättävän nopeasti nämä kortit valmistuivat. Tulostin Iloista Joulua -tekstin haluamallani fontilla  harmaan A4-kokoisen ohuen kartongin alareunaan. Leikkasin kuvioleikkurilla pallon, jonka reunat tuputin punaisella. Pallon kiinnitin kohoteippipalasilla tekstin yläpuolelle ja narun pallolle piirsin punaisella mustekynällä. Lopuksi liimasin pallon yläreunaan punaisesta silkkinauhasta tekemäni rusetin. 



Kortti isälle

Teimme täksi isänpäiväksi oppilaideni kanssa hauskat käsikortit, johon olen löytänyt netistä idean jo kauan aikasemmin. Nyt olikin mukava kokeillla, millaiseksi kortti muodostuu pienten oppilaiden kanssa. Ensin kartongille piirrettiin molempien käsien ääriviivat ja ne leikattiin mahdollisimman siististi. Tämän jälkeen tein leikkurin kanssa oppilaan valitsemasta väristä suikaleen väripaperia, joka taiteltiin haitariksi. Lopuksi haitari liimattiin käsien väliin ja kortti kirjoitettiin valmiiksi. Ihania niistä tietenkin tuli, kun sama kortti muotoutui omanlaisekseen pienten käsien valmistamana. Tekstiä vaihtelemalla kortin voi antaa vaikka äidille äitienpäivänä, ystävänpäivänä ystävälle tai onnittelukortiksi syntymäpäivänä.




Magneettisana

Löysin kesälomamatkallani askartelukaupasta puisia Scrabblen kirjainmerkkejä ja pieniä magneettitarrapaloja. Liimasin magneetit kirjainmerkkien taakse ja kiinnitin ne jääkaapin oveen koristeeksi. Jos löytäisin myös Suomesta samoja puisia merkkejä, voisin tehdä erilaisia magneettisanoja lahjaksi tai käyttää niitä korttien koristamiseen. Täytyykin kysellä kirjainmerkkejä seuraavalla kerralla, kun menen askarteluliikkeeseen. 





Pöllökortteja Hama-helmillä

Ostettuani aitoja Hama-helmiä Ikeasta ostamieni helmien sijaan, innostuin etsimään netistä erilaisia hauskoja kuvioita, joita voisin koittaa askarrella. Löysin yhdeksi malliksi ihanan pöllön, jota innostuinkin sitten tekemään hieman useamman. Huomasin pöllön tekemistä aloitellessani, että alustan muodolla on vaikutusta siihen, pystyykö kuvion tekemään. Onneksi yksi Hama-helmipurkeissa olleista alustoista sopi tähän tarkoitukseen erittäin hyvin.


Tein muutamista pöllöistä kummilapsilleni magneettikoristeita liimaamalla magneetin pöllön taakse. Muutaman magneetillisen pöllön paketoin valmiiksi koristeltuun pussukkaan samanvärisen lappusen kanssa ja annoin pieneksi lahjaksi työkavereilleni.


Lopuista pöllöistä askartelin onnittelukortteja. Käytin varsin samanlaista ajatusta kaikissa korteissa, joten ne oli erittäin nopea tehdä. Nyt varastossa on neljä onnittelukorttia lastensynttäreitä odottamassa.



Paperipussukat

Viikonlopun yövieraat on mukavaa toivottaa tervetulleiksi pienillä ylläripusseilla. Käytin askartelukaupasta ostamiani paperipusseja, joita elävöitin väripaperilla. Lisäksi tein pienet kortit jokaiseen pussiin kiinnitettäväksi. Käytin pieniä valmislahjakorttipohjia, joiden reunoja tummensin hieman tuputtamalla ja joihin liimasin kohotarrojen avulla samasta väripaperista tehdyt sydämet kuin paperipusseissa.



Ilmapallokortteja

Etsiskellessäni netistä ideaa syntymäpäiväkortille, jonka voisi antaa myös miehelle, löysin hauskan ajatuksen ilmapalloista kortin koristeena. Lähdin muokkaamaan ideaa kaapistani löytyvien materiaalien kanssa ja lopputulos oli mielestäni miehellekin annettavaksi sopiva kortti. Tätä korttia voi taas muokata erilaisilla väreillä ja pallojen asettelutavoilla kortin saajan iän ja sukupuolen mukaan. Kunpa vielä löytäisin kuvioleikkurin leikkaamaan ilmapallot, niin kortin voisi valmistaa entistäkin näppärämmin.


Suomesta en ole yrityksistä huolimatta löytänyt ilmapallokuvioleikkuria, mutta kesän ulkomaanmatka tuotti ilokseni tulosta. Martha Stewartin askarteluvälineistä olisi löytynyt vaikka minkälaisia leikkureita, mutta matkalaukkuun mahtui vain muutama... Teinkin heti kotiin päästyäni uuden kortin vanhalla ajatuksella. 


Koska kuvioleikkurin kanssa ilmapallojen tekeminen on todella helppoa, koitin myös toisenlaita ideaa. Kiinnitin ilmapallot tässäkin kortissa pienillä tarratyynyillä korttiin. Ilmapallojen naruiksi liimasin kaksiväristä narua pienen palan. Lopuksi keräsin kaikkien pallojen narut nippuun ja kiinnitin ne kuvioteipillä kortin alareunaan. 



Ystävänpäiväkortti

Tänä vuonna aion askarrella oppilaiden kanssa ystävänpäiväkortin, joka tehdään käyttäen omaa kättä mallina. Taitettuun korttipohjaan piirretään lyijykynällä oma käsi niin, että etusormi ja peukalo koskevat kortin taitteeseen. Etusormen ja peukalon väliin jäävä tila muodostaa puolikkaan sydämen. Tätä muotoa voi vielä käden piirtämisen jälkeen tehdä selkeämmäksi lyijykynällä. Seuraavaksi kortti leikataan piirretyn käsimallin mukaisesti.






Tikkarikortit

Lukuvuoden päättyessä on mukava antaa itsetehty kortti oppilaille todistusten mukana kotiin vietäväksi. Tänä vuonna askartelin kortin netistä löytämäni hauskan tikkarisydämen ympärille. Sydän tehdään puolikkaasta paperineliöstä leikatusta kolmiosta taitellen. Taitellun sydämen sisään asetetaan tikkari ja sydän suljetaan. 


Löysin taitteluun erittäin selkeän kuvallisen ohjeen tästä linkistä.

Kun sain tikkarit laitettua taiteltuihin sydämiin, liimasin punaiselle kartonkiselle pohjalle tervehdykseni ja viilsin kaksi pientä viiltoa kortin reunaan, jotta sain asetettua tikkarisydämen korttiin. 



Sydänmagneetti

Tein huovutettuja sydänmagneetteja (joiden tekemisestä olen kirjoittanut aikaisemmin keväällä etusivulle ohjeet) itselleni muutamia ylimääräisiä varastoon. Kesäloman alkaessa olikin mukava antaa niitä eteenpäin opekavereille yksinkertaisesti paketoituna. Magneetistä toki on käyttöhyötyä normaalistikin, mutta ainakin opet saavat siitä halutessaan mallin huovutustyötä varten. 



Origamimekot ja origamimekkokortti

Löysin netistä aivan ihanan taittelumallin, jonka ympärille rakensin idean kummityttöni syntymäpäiväkortista. Kävin ostamassa erilaisia origamipapereita ja lähdin harjoittelemaan taittelemista netistä löytämäni videon opastuksella. Origamimekon taittelu oli helppoa ja teinkin muutaman ylimääräisen mekon itselleni askarteluvarastoon käyttäen erilaisia papereita. 


Valitsin yhden mekoista korttipohjan värin mukaan ja laitoin mekon roikkumaan narunpätkään pienillä puisilla pyykkipojilla. Narunpätkän kiinnitin korttiin kuvioteipin palasilla. Liimasin pyykkipojat korttiin, jotta ne pysyisivät paremmin kortissa kiinni. Lopuksi laitoin liimaa vielä vähän hameen helmaan ja kirjoitin onnittelutekstin kortin alaosaan.


Ystäväni kertoi tehneensä luokkansa kanssa äitienpäiväkortin tästä mallista. Niinpä päätin tehdä hieman pirteämmistä väreistä kortin äitienpäivänä anopilleni annettavaksi.



Pääsiäispussukka

Pääsiäisideoita netistä etsiskellessäni löysin hauskan taittelumallin itsetehdylle pussukalle. Päätin tehdä pussukasta pääsiäisversion veljen lapsilleni yllätyksesi. Pussukkaa varten tarvitaan mieluummin kartonkia, jotta pussukasta tulee vahvempi ja se pysyy  paremmin muodossaan. Leikkasin A4-kokoisesta valkoisesta kartongista pystysuuntaan noin 12 senttimertriä leveän suiron. Taitoin suiron noin kymmenen, neljäntoista ja kahdenkymmenenneljän sentin kohdilta. Pussukan läpäksi jäävän osan (reilu viiden sentin osuus lopusta) leikkasin kaarevaksi. Leikkasin kartongista ja vaaleanpunaisesta paperista pupulle korvat, takatassut ja nenän. Mustasta paperista leikkasin vielä silmät. Viikset tein värillisestä paperinarusta ja rusetin pupun päähän tein vaaleanpunaisesta koristenauhasta. Sitten lähdin kokoamaan pupua liimaamalla palaset omille paikoilleen. Tassut kiinnitin kaksipuoleisilla tarratyynyillä ja käytin tarratyynyjä myös pussukan sulkemiseen. Pussukan sisälle teippasin läpinäkyvän pussin, johon olin laittanut pieniä pääsiäismunia. 



Paketoidut sytykeruusut 

Tänä viikonloppuna sain kokeilla ystäväni opastuksella sytykeruusujen valmistamista ja innostuin niiden tekemisestä todella paljon. Revimme munakennoista niiden pohjakupit irti ja kiersimme kannesta revityistä suikaleista kuppien keskelle kukkasykeröitä. Näin tehdyt kukat kastettiin kynttilän jämistä sulatettuun kuumaan steariiniin ja nostettiin kuivumaan leivinpaperille. Näin syntyi helposti kauniita ja hyödyllisiä sytykkeitä, joita voi kauniisti pakattuna viedä esimerkiksi tuliaisiksi ystäville. Pakkasin muutamia sytykeruusuja koristelemaani paperipussiin ja muutamat laitoin yksinkertaiseen sellofaanipakettiin. 


Sytykeruusuille saa kauniin ja kestävän lahjapaketin käyttämällä vanhoja metallilaatikoita ja spraymaalaamalla ne haluamallaan värillä. Laatikon voi koristella monella eri tavalla. Tähän laatikkon liimasin kolme mustavalkoista lankaa kulkemaan kannen sivulta sivulle. Yhdistin langat ja kiinnitin kortin tekemällä rusetin käyttämästäni langasta.



Sydänkortti

Ystävänpäivän lähestyessä löysin korttikansiostani halaavan sydänkortin, jonka olen askarrellut eri-ikäisten oppilaiden kanssa. Kortti on helppo tehdä ja sitä saa muokattua oman näköiseksi vaihtamalla osien värejä. Korttipohjan lisäksi tarvitaan halaavan sydämen malli sekä sydämen taustapaperi. Sydämellinen halaus ystävälle!



Sydänkortteja leimaten

Halusin muistaa luokassani tänä vuonna työskennellyttä avustajaa kortilla, kun hän tänään lähti meiltä kohti uusia haasteita. Tein harmaasta kartongista korttipohjan, jonka reunat tummensin tuputtamalla ne mustalla. Liimasin korttipohjan reunaan kuviopaperin suikaleen ja tummensin kortin reunat uudelleen kuviopaperin kohdalta. Leimasin sydämen pieneen harmaaseen kartongin palaseen ja tummensin senkin reunat. Kiinnitin sydänkartongin kohoteipillä korttiin. Lopuksi vielä koristelin kortin reunat viivoin. Tavoistani poiketen käytin kortissa englantia, koska en oikein keksinyt iskevää suomenkielistä vastinetta toivottamaan onnea ja menestystä. 




Samalla ajatuksella lähdin tekemään syntymäpäiväkorttia äidilleni. Harmaiden sydänpaperien taakse liimasin valkoiset paperit, joiden reunat tuputin myös tummalla sävyllä. Kortin reunoihin kiinnitin kuviopaperin sijaan kuvioteippiä. Pienillä muutoksilla sai helposti tehtyä uudenlaisen kortin.




Kortti ystävälle

Tein vain muutaman kortin tänä ystävänpäivänä annettavaksi ja kiireen taas hiipiessä esiin yritin tehdä mahdollisimman yksinkertaiset kortit. Nämä kortit tosin kävisivät annettavaksi muunakin merkkipäivänä, vaikka sydämin ovatkin koristeltu. Liimasin harmaaseen korttipohjaan valkoisen pienemmän paperin, jonka reunoja olin tummentanut tuputtamalla mustaa niihin. Valkoiseen paperiin teippasin kohoteipillä harmaat kuviopaperista leikatut sydänkoristeet. Lopuksi tuputin vielä harmaan korttipojan reunat joko valkoisella tai mustalla värillä.



Kortti äidille

Äitienpäivä lähestyy ja äidille on mukava askarrella itse kortti. Tämän kortin tekeminen ei vie paljoa aikaa. Korttipohjan sekä koristepapereiden väriä vaihtelemalla saa kortille luotua erilaisia tunnelmia. Tällä kertaa tein kortin vaaleista ja maanläheisistä sävyistä. Vaalean korttipohjan päälle liimasin palan vaaleanruskeaa lahjapaperia ja päälle vielä palan kultaista paperia. Viimeiseksi leikkasin aikakauslehdistä onnittelutekstiin kirjaimet ja liimasin ne kultapaperin päälle. 



Vauvakortit

Ystäväpiirin vauvauutiset saivat minut etsiskelemään netistä ideaa vauvakortteja varten. Löysin hauskan tavan tehdä lastenvaunnut ja ajattelin rakentaa kortit tuon idean ympärille.  Aloitin vaunujen tekemisen piirtämällä esimerkiksi kuviolliseen paperiin ympyrä. Leikkasin ympyrän kuviollisilla saksilla, jotta vaunuista tulisi hieman koristeellisemmat. Tämän jälkeen leikkasin normaaleilla saksilla ympyrästä pois pienen sektorin. Koristelin näin syntyneen vaunun kopan reunat ja lisäsin vaunuihin pyörät. Vaunun kiinnitin kohoteipillä valkoiselle pohjalle, jonka taas liimasin vielä kuviopaperin päälle. Kortin reunoihin kiinnitin kohoteipillä pienet kuviolävistimellä tehdyt kukkaset viimeistelemään kortin ilmeen. Koska ystäväpiiriini on syntynyt sekä tyttö- että poikavauva, tein kortit kahdesta eri värimaailmasta.





Nimipäiväkortit

Nimipäivänäkin on mukava antaa ystävälle kortti. Käytin sydänkuvioleikkuria, jolla leikkasin aina kolme sydäntä yhtä valmista sydänkoristetta varten. Liimasin ensimmäisen sydämen suoraan korttiin ja kaksi seuraavaa taitoin keskeltä ja liimasin taitekohdasta alempaan sydämeen. Tämän jälkeen ei tarvinnut kuin viimeistellä kortti piirtämällä narut ja kirjoittamalla onnitteluteksi. 



 
Nyt juhlitaan -kortti

Ostin kesällä erilaisia pikkuleimasimia, joista löytyi hauska viirileimasin. Ajattelin koittaa, miltä kortissa näyttäisi leimasimella tehty lippunaru. Siitä tuli ihan hauska, vaikka liput eivät aivan suorassa olleetkaan leimaamisen jälkeen. Pelkkä lippunaru ei kuitenkaan korttia mielestäni tarpeeksi koristanut, joten lisäsin leimaamalla iloiset apinat juhlimaan lippujen alle. Varsin nopea ja yksinkertainen kortti valmistaa leimasinten avulla.




Syntymäpäiväkortit

Pitkästä aikaa jaksoin itse askarrella kummipojalleni ja hänen siskolleen syntymäpäiväkortit. Käytin valmiita kartonkisia korttipohjia, joiden kansiin liimasin neljä koristepaperineliötä (6 cm x 6 cm). Keskelle lisäsin suloiset pöllötarrat ja toiset liimasin vielä sisälle onnittelutekstiä elävöittämään.

13 kommenttia:

  1. ihan kivoja mutta vaikeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joukosta löytyy joitakin helpompia malleja tai ideoita uusiin askarteluihin, joita voi kokeilla. :)

      Poista
    2. Aivan ihania kortteja olet tehnyt... Itsekin olen etsiskellyt tuota ilmapalloleikkuria tuloksetta, nyt taidetaan tehdä sydämenmuotoisia ilmapalloja. Pitää katsella netistä josko löytyisi sopiva.

      Poista
    3. Kiitos! Kummallista kyllä, että ilmapalloleikkuria ei ole tänne Suomeen rantautunnut. Nuo sydänilmapallot kuulostavat ihanalta idealta! Tulee varmasti kauniita kortteja ystävänpäiväksi. :)

      Poista
  2. Ompa todella hauskoja kortteja! Ihastuin noihin perhosiin joissa on tikkari ja aionkin toteuttaa sellaiset tekemällä pojan synttäri-kutsukortit tuolla tyylillä. Kiitos ideoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet löytänyt täältä ideoita käyttöösi! Perhosista saa varmasti ihanat kutsukortit! :)

      Poista
  3. Todella kauniita ja kivoja ideoita toteutettavaksi. Hyvät kuvat ja tekstit. Loistava blogi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, että olet löytänyt kivoja ideoita toteutettavaksi. :)

      Poista
  4. Todella upeita kortteja ja kivat tekstit. Meillä täällä Skotlannissa on ensi kuussa isänpäivä ja nyt löytyi useampikin kortti-idea. Kiitos! Palailen varmasti näille sivuille uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoa, että täältä löytyy ideoita sinne saakka toteutettavaksi. :) Kannattaa vilkaista lisää ideoita Kortteja ja vähän muuta -blogistani (korttimalleja.blogspot.fi), johon olen siirrellyt näitä ohjeita ja kirjoitellut uusiakin. :)

      Poista
  5. Ciao!Il tuo blog è molto bello!Ma potresti mettere il traduttore di lingua?Per permettere a tutti di leggere i tuoi post!Grazie Cate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciao Cate! Thank you for noticing my blog. I didn't even realize this kind of translator existed. I'm very grateful for the tip! :)

      Poista
  6. Ihania kortteja ♡
    Kiitos ideasta, joku näistä lähtee tänään toteutukseen ja pojan kaveri saa suloisen kortin huomisiin juhliin :)

    VastaaPoista