sunnuntai 18. toukokuuta 2025

Huopaperhonen

Ajattelin tehdä oppilaiden kanssa vielä pienen käsityön ennen loman alkamista ja tein siitä ensin itse kokeiluversion. Kokeiluversiotani varten otin kahta eriväristä huopakangasta ja piirsin niihin maalarinteippirullan avulla pienemmän (teippirullan sisäosa) ja isomman (teippirullan ulkoreuna) ympyrän. Leikkasin ympyrät ja valitsin huopakankaan väriin sopivan piipunrassin varastoistani.


Seuraavaksi otin isomman ympyrän ja rypytin sen haitariksi. Tein saman pienemmälle niin, että pidin sitä jo valmiiksi isomman rypytetyn ympyrän alla. Oppilaiden kanssa tässä kohtaa voisi ottaa avuksi neulan ja langan, jotta molempien ympyröiden rypytys pysyy paremmin kasassa. Rypyttämisen jälkeen otin piipunrassin ja pyöräytin sen rypytettyjen ympyröiden keskikohtien ympäri muutaman kerran, jotta huopakankaasta muodostuneet siivet pysyisivät yhdessä.


Viimeistelin perhosen pyöräyttämällä piipunrassien päät perhosen siipien yläosassa toistensa ympäri ja pyöristämällä kynän avulla piipunrassin päistä muodostuneiden tuntosarvien päät.


Kokeiluversiooni kiinnitin vielä liimaamalla taustaneulan perhosen takaosaan, jotta sen voisi halutessaan kiinnittää vaikka reppuun. En ole varma, löytyykö meidän koulun askarteluvarastosta tällaisia neuloja, mutta huopaperhonen on sellaisenaankin oikein kaunis ja käy keväisestä koristeesta hienosti. Tällöin perhosesta voisi tehdä hieman isommankin version. 


Jos perhosesta haluaisi tehdä esimerkiksi koulun juhlasaliin koristeen kevätjuhlaa varten, sen voisi hyvin tehdä myös esimerkiksi kreppipaperista. Näin perhosesta tulisi kevyempi ja se olisi helpompi kiinnittää koristeeksi.

lauantai 10. toukokuuta 2025

Äitienpäiväkimppu

Askartelimme tänä aamuna lasten kanssa heidän isoäideilleen äitienpäiväkimput, joihon lapset saivat tehdä kukkaset huopakankaasta. Taittelin ensin kukille paperikääreen hieman paksummasta neliönmallisesta väripaperista. Aloitin taittelemalla paperin molemmat reunat keskelle.


Tämän jälkeen taitoin molempien taitettujen reunojen yläosat auki sivulle.


Paperikääreen valmistuttua aloitimme tekemään lasten kanssa kukkia huopakankaasta. Leikkasimme ensin huopakankaasta neliön ja taittelimme sen kahtia kaksi kertaa. Taitoksesta tuli aika paksu, mutta lapset pystyivät vielä kuitenkin leikkaamaan sen terälehden muotoon. Yhtä kukkaa varten tarvittiin kaksi leikattua terälehtiötä ja ne liimattiin päällekkäin. Lisäksi kukalle leikattiin ja liimattiin huopakankaasta vielä pyöreä keskiö.


Kukkia mahtui kääreeseen kauniisti viisi kappaletta ja leikkasimme niille vielä huovasta varret. Lapset sommittelivat kukkaset paperikääreeseen ja sitten liimasimme ne yhdessä.


Viimeistelimme äitienpäiväkimpun kiinnittämällä siihen sävyihin sopivan narun. Naruun sujautimme pienen valkoisesta paksummasta paperista tehdyn kortin, johon kirjoitin onnentoivotuksen.


Molemmista äitienpäiväkimpuista tuli oikein kauniita ja niissä näkyy kivasti lasten kädenjälki, vaikka autoinkin heitä tekemisessä jonkin verran.


keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Tikku-ukko

Pääsiäistöiden jälkeen halusin tehdä jonkun ihan erilaisen työn oppilaiden kanssa ja muistin nähneeni netissä työn, jossa käytettiin palaa puun oksasta tikku-ukon tekemiseen. Niinpä menimme oppilaideni kanssa koulumme rajalla olevaan pieneen metsäkaistaleeseen ja etsimme sieltä kaikille sopivat oksat.

Luokassa sijoittelimme oksan A5-kokoiselle paksummalle paperille ja piirsimme sen ääriviivat hellästi lyijykynällä paperiin.



Tämän jälkeen oksa siirrettiin talteen pulpettiin ja tikun äärirajoja käyttäen piirrettiin paperiin tikku-ukko.


Seuraavaksi tikku-ukon reunat vahvistettiin ja se väritettiin mustalla tussilla.


Taustan värittämistä varten tikku-ukon äärirajojen viereen tehtiin haalealla lyijykynän jäljellä reunus. Kokeilutyössäni tein myös paperin reunoihin lyijykynällä reunukset.


Oppilaideni kanssa työn tausta maalattiin seuraavaksi joko sinisellä tai punaisella vesivärillä mahdollisimman tumman sävyiseksi. Tämä oli ykkösluokkalaisille haastavaa ja valkoinen alue tikku-ukon ympärillä jäi valkoiseksi maltillisimmilla ja tarkimmilla maalaajilla. Kaikki saivat kuitenkin taustan väritettyä ja työt laitettiin painon alle odottamaan seuraavaa vaihetta.

Itse tein kokeilutyössäni taustan sinisellä tussilla. Tämä tapa voisi sopia isommille oppilaille paremmin. Tussilla värittämisessä on tosin se haittapuoli, että jälki ei ole tasainen.


Taustan tekemisen jälkeen vahvistin työn reunat mustalla tussilla. Tikku-ukkoon laitettiin myös hieman liikettä pienillä mustilla kaariviivoilla.


Lopuksi tikku-ukon päälle liimattiin se tikku, jonka kanssa työ alkujaan aloitettiin.


Luin oppilaille työhön liittyen Julia Donaldsonin kirjoittaman Olli Oksamies (Stick Man) -kirjan. Olli Oksamies löytyy myös animaationa, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei ole katsottavissa Yle Areenassa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Tupsupupu

Teemme oppilaiden kanssa pääsiäskoristeiksi tupsupuput, joissa ekaluokkalaiseni pääsevät harjoittelemaan tupsun tekemistä villalangalla. Puputyö aloitetaan piirtämällä kaksi reiällistä pupua mallin mukaan hieman paksummalle askartelupaperille. Tämän jälkeen puput leikataan mahdollisimman samanlaisiksi. Jos paperi ei ole liian paksua, puput voi leikata samalla kertaa, jotta niistä tulee mahdollisimman samanlaisia.


Kun puput on saatu leikattua, pujotellaan villalankaa reiän avulla pupun reunojen ympärille. Jotta pujottaminen sujuu nopeammin, voi langan laittaa kaksinkerroin. Langan saa ensiksi pujoteltua näppärästi sormin, mutta reiän pienentyessä on hyvä ottaa avuksi tylppä neula.

Kun villalankaa on pujotettu tarpeeksi reunojen ympärille, leikataan langat auki reunoilta varoen leikkaamasta kuitenkaan pahvia.

Seuraavaksi pupupaperien väliin pujotetaan ohuempaa lankaa, jonka avulla tupsu kiinnitetään muutamalla solmulla keskeltä. Lanka tuodaan solmimisen jälkeen ylös pupun pään kohdalle ja se saa jäädä ripustusnaruksi. 


Tupsupupun paperiosat kannattaa vielä liimata kevyesti kiinni toisiinsa. Lopuksi pupulle voi liimata askartelusilmät ja piirtää puuväreillä loput kasvot sekä korviin hieman sisäosaa. Kasvot voi halutessaan toki tehdä kokonaankin piirtämällä.


Tekemäni pupukaavan voit tulostaa käyttöösi tästä.


maanantai 17. maaliskuuta 2025

Paperitulppaanit ikkunaan

Päätin tällä viikolla askarrella luokan ikkunaan tulppaaneita oppilaiden kanssa, jotta tulisi vähän keväisempi olo ikkunasta ulos lumisateeseen katsoessa... Otin tähän tulppaaniaskarteluun kaavat Krokotakin sivuilta, mutta ajattelin kuitenkin tehdä tulppaanin hieman eri tavalla kuin sivun ohje neuvoo.

Tulppaania varten tarvitsee ensin leikata yksi varsi ja kaksi lehteä vihreästä askartelupaperista. Leikkaamisen jälkeen nämä osat taitetaan pitkittäin puoliksi. Lisäksi tarvitsee leikata kolme värillistä askartelupaperin palaa tulppaanin terälehdiksi. Terälehdistä kaksi taitetaan pitkittäin puoliksi.


Kun osat on leikattu, aloitetaan niiden liimaaminen varresta. Varren taitetut puolet liimataan kiinni toisiinsa. Tämän jälkeen lehdet liimataan alhaalta taitoksen sisältä kiinni varren alaosaan. Seuraavaksi liimataan taitetut terälehdet kiinni taittelemattoman terälehden reunoille ja lopuksi valmis kukka kukan varren yläosaan.


Tälle kauniille tulppaanille voisi halutessaan toki tehdä vaikka vesiväreillä kauniin taustan ja liimata sen siihen, jos ei halua koristaa ikkunaa tulppaaneilla.

perjantai 14. maaliskuuta 2025

Talitiaiset ikkunaan

Käsittelimme talvilintuja yllissä ja halusin tehdä oppilaiden kanssa askartelun aiheeseen liittyen. Koitin etsiä netistä yksittäisen talitiaisen mallia, mutta löysin vain A4-kokoisen kauniin ikkunakoristeen 72.net-blogista, jossa oli kaksi talitiaista. Päätin ottaa ikkunakoristeen talitiaisista mallia ja tehdä niiden avulla erilliset talitiaismallit.

Teimme oppilaiden kanssa talitiaiset niin, että otimme ensin taitetun mustan hieman paksumman askartelupaperin ja piirsimme talitiaiset siihen niin, että pyrstön suora osa tuli paperin taitoskohtaan. Näin talitiaiselle tulee kaksi siistiä puolta ja silkkipaperit voi liimata kätevästi taitoksella sisälle.

Leikattuamme talitiaiset irti taitetusta paperista ääriviivoja pitkin, leikkasimme taitoksen päällimmäisestä paperista sisemmät osat irti. Tämän jälkeen piirsimme niiden avulla taitoksen taaimmaiseen paperiin samat osat ja leikkasimme ne irti.


Kun saimme leikattua talitiaiset mustasta paperista mahdollisimman siististi, leikkasimme valkoisesta ja keltaisesta silkkipapereista sopivat palat sisempien osien peitoksi. Liimasimme ne taitetun talitiaisen sisäpuolelle. 

Lopuksi liimasimme talitiaiset siististi kiinni. Laitoimme kaikkien talitiaiset joulukuussa joulupalloja varten ikkunaan tekemäni puun oksille istuskelemaan.

Yksittäisten talitiaisten kaavat voit tulostaa käyttöösi tästä.


tiistai 11. helmikuuta 2025

Koristeellinen silkkipaperisydän

Tein vielä kokeilun nopean silkkipaparisydämen askartelusta, jos ehdimme oppilaiden kanssa tekemään sellaiset ennen ystävänpäiväviikon loppumista. Silkkipaperisydän on sinällään nopea ja helppo tehdä ja sen voi ottaa vaikka pieneksi välityöksi jollekin tunnille.

Käytin sydämen mallina Tonttusydämen pohjaa, jota suurensin hieman tulostettaessa. Leikkasin mallin mukaan vaaleanpunaisesta paksummasta paperista kehyksen, jonka taakse liimasin valkoista kimalteella koristeltua silkkipaperia. Lopuksi koristelin silkkipaperisydämen vielä pienillä ja isommilla paperisydämillä, jotka leikkasin sydänkuvioleikkureilla.


maanantai 10. helmikuuta 2025

Värikäs sydänkortti

Teen ykkösluokkalaisteni kanssa värikkäät ystävänpäiväkortit, joissa kortin sisälle tulee koristeet ja ystävänpäivätoivotuksen voi kirjoittaa kortin pääliosaan. Kortin tekeminen aloitetaan leikkaamalla värikkäitä sydämiä haluttu noin kuusi kappaletta. Leikkaamisen jälkeen sydämet taitetaan ja liimataan toisiinsa kiinni viuhkaksi.


Seuraavaksi otetaan halutun kokoinen korttipohja ja liimataan sen sisälle valkoinen hieman korttipohjaa pienempi paperi. Värikäs sydänviuhka liimataan kortin keskelle niin, että kortin auetessa, sydänviuhkakin aukeaa kauniisti.


Lopuksi kortin voi vielä koristella haluamallaan tavalla. Otan luokkaani mukaan sydänkuvioleikkureita, joilla voi tehdä pienempiä ja isompia sydämiä samoilla väreillä kuin sydänviuhkassa on.


torstai 9. tammikuuta 2025

Raketit kaupungin yllä

Aion tehdä huomenna oppilaideni kanssa uuden vuoden kuvistyön ja tein tänään omaa versiota työstä. Otin A3-kokoisen tummansinisen paperin sekä muutamia kirkkaita pullovärejä. laitoin pienen turauksen keltaista pulloväriä paperille ja levittelin sitä pienellä askartelutikulla. Laitoin vielä samaan kohtaan toista väriä ja levittelin sitä keltaisen värin päälle samalla tavalla. Tein samalla tavalla viisi ilotulitusta tummansiniselle taivaalle.


Ilotulitusten kuivuessa otin A4-kokoisen mustan paperin ja leikkasin siitä kaupungin silhuetin. Leikkasin lisäksi joihinkin rakennuksiin erilaisia ikkunoita keltaisesta paperista.


Kun olin saanut liimattua ikkunat rakennuksiin, liimasin vielä silhuetin sinisen paperin alaosaan.
 

Työ oli yksinkertainen ja hauska tehdä. Toivottavasti oppilaat innostuvat huomenna tekemään ihanan värikkäitä ilotulituksia omiin töihinsä! 

maanantai 16. joulukuuta 2024

Joulupallo ikkunaan

Tänäkin vuonna koulussamme tehdään luokittain jouluikkunoita ja päätin tehdä ykkösteni kanssa  joulupallot kontaktimuovin avulla. Jokainen oppilas sai leikata ensin mallin mukaan mustan joulupalloreunuksen. Leikattu reunus laitettiin kontaktimuovin päälle ja siihen aseteltiin rei’ittäjällä tehtyjä värikkäitä palloja ja kuvioleikkurilla tehtyjä värikkäitä tähtiä. 

Kun oppilaat olivat saaneet laitettua tarpeeksi haluamansa värisiä palloja ja tähtiä, laitettiin joulupallon päälle kontaktimuovi. Tämän jälkeen kontaktimuovi leikattiin siististi joulupallon reunojen mukaan. Lopuksi joulupallon yläosaan tehtiin reikä rei’ittäjällä ja siihen sidottiin naru.

Joulupallon kaavan voit tulostaa käyttöösi tästä.


sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Nopea nokkahuilupussi

Tyttäreni tarvitsi kouluun vietävää nokkahuiluaan varten nokkahuilupussin, ja koska tarve ilmeni sunnuntai-iltana, ei auttanut muu kuin tehdä pussi itse. Koska meillä ei ole ompelukonetta, piti pussi tehdä käsin ja siksi kankaaksi valikoitui huopakangas. Löysin laatikoistani vain tummanvihreää huopakangasta tarpeeksi ison palasen, joten käytimme sitä. Tyttäreni valitsi tummanvihreän huovan kaveriksi punaisen langan ja valmiiseen pussiin kiinnitettiin vielä punainen nappi. Näin nokkahuilupussista syntyikin jouluinen pieni käsityö.

Pussia varten leikkasimme ensin hieman yli kaksi kertaa nokkahuilun pituisen huopakankaan palasen. Neulasimme sen reunat kiinni niin, että päähän jäi pieni pala kangasta läppää varten. Tämän jälkeen tyttäreni lähti kiinnittämään kankaan reunoja pykäpistoin.


Ensimmäisen reunan valmistuttua hän kirjoi myös kaarevaksi leikatun läpän reunat pykäpistoilla ja sen jälkeen ompeli vielä toisten reunan. Reunojen valmistuttua mittasimme yhdessä napille sopivan paikan ja tyttäreni ompeli napin kiinni. Leikkasin vielä lopuksi sopivaan kohtaan läppää pienen napinläven.



Valmiista nokkahuilupussista tuli oikein kaunis ja tyttäreni oli siitä oikein iloinen. Myös poikani halusi ommella, koska tyttärenikin sai ommella, ja teimme hänen kanssaan samalla ajatuksella kirjastokortille pienen säilytyspussin. Säilytyspussistakin tuli oikein hieno ja poikani oli myös valmiista työstään hyvin onnellinen.



maanantai 2. joulukuuta 2024

Sinivalkoinen kranssi

Tänä vuonna teimme oppilaiden kanssa itsenäisyyspäivän kunniaksi sinivalkoiset kranssit. Kranssin tekeminen aloitettiin piirtämällä siniselle kartongille kranssin pohja. Kun pohja oli leikattu, aloitettiin rypistelemään pieniä sinisiä ja valkoisia silkkipaperin palasia palluroiksi. Pallurat liimattiin halutulla tavalla kranssipohjaan.

Seuraavaksi kranssiin tehtiin pienet itsenäisyyspäiväkynttilät leikkaamalla ne sinisestä tai valkoisesta kartongista. Kynttilöille leikattiin myös liekit, jotka liimattiin kynttilöiden taakse kiinni. Valmiit kynttilät liimattiin kranssin alaosaan takapuolelle. 

Oppilaiden kransseista tuli oikein hienoja. Jotkut oppilaat halusivat laittaa silkkipaperipallurat raidoittain, jotkut sattumanvaraisesti ja yksi teki kranssistaan Suomen lipun värimuodon. Työn ala- tai yläosaan voisi vielä halutessaan lisätä valkoisesta tai sinisestä nauhasta tehdyn rusetin, mutta kransseista tuli ilman rusettejakin oikein näyttäviä.

Tekemäni kaavan kranssiin sekä kynttiläät voit tulostaa käyttöösi tästä.


maanantai 25. marraskuuta 2024

Tonttu tai tonttulaskuri

Tänä vuonna päätin askarrella oppilailleni tonttulaskurin, jollaisia olen nähnyt netissä tulostettavina versioina. Halusin tulostamisen sijaan askarrella omani ja piirsin A4-kokoisille papereille mahtuvia tonttuosia, joiden mukaan leikkasin tonttuun tarvittavat osat punaisesta, valkoisesta, mustasta sekä beigestä paksummasta askartelupaperista. 


Liimailin osista kasaan tontun huomioiden parran liimaamisessa sen, että se piti liimata vain yläosastaan kiinni. Muuten kaikki palat sai liimata mahdollisimman suurelta osin kiinni parhaaksi näkemässä järjestyksessä. Tämän tontun voisi sellaisenaan tehdä oppilaiden kanssa askarteluksi, sillä lopputulos oli mukavan näyttävä. 


Muokkasin oman tonttuni kuitenkin vielä tonttulaskuriksi, jonka avulla voimme laskea oppilaideni kanssa kalenteripäivät kohti joulua. Saadakseni tontusta laskurin, piirsin partaan noin senttimetrin välein vaakasuoran viivan ja kirjoitin jokaiseen väliin päivänumeron. Loput kolme päivää piirsin hieman tiiviimmin, sillä tila parrasta loppui kesken, mutta sain kaikille oppilailleni (21 kpl) kuitenkin senttimetrin välin.


Ensi viikon maanantaina saa kaksi ensimmäistä oppilasta leikata tontun parrasta pienen suikaleen. Samalla, kun saamme luokan kanssa seurata aaton lähestymistä parran lyhenemisen avulla, saa jokainen ykkösluokkalaiseni pienen tarkkuutta vaativan leikkaamisharjoituksen ihan huomaamattaan.

Tekemäni tonttukaavat voit tulostaa käyttöösi tästä, tästä, tästä ja tästä.


torstai 7. marraskuuta 2024

Nallekortti isälle

Teen huomenna oppilaideni kanssa isänpäiväkortin ja löysin netistä suloisen nallekortin kuvan, josta sain idean tähän korttiin. Tein oman kokeiluversioni käyttämällä erilaisia laatikosta löytyviä pyöreäpohjaisia tavaroita kortin osien mallina ja lopputuloksesta tuli ihan hauska.

Taitoin korttia varten violetin paperin kahtia ja piirsin maalarinteippirullan avulla kortin muodon laittaen rullan kuitenkin hieman yli taitoskohdan. Tämän jälkeen piirsin korvien taustat sekä kuonon kimallepurkin avulla ja korvien sisäosan ison liimapuikon avulla. 

Osat leikattuani liimasin korvien sisäosat korviin ja ne taas kortin taakse taitoksen reunojen tuntumaan. Kuonoon piirsin suun ja liimasin sitten kuonon korttiin. Lopuksi kiinnitin kuonoon pom pom -pallon ja askartelusilmät kuonon yläpuolelle.


Kortin tekeminen oli aika yksinkertaista ja onnistuu varmasti oikein hyvin ykkösluokkalaisiltani. Kortin sisälle jokainen saa kirjoittaa pienen isänpäivätoivotuksensa suloisella käsialallaan.

perjantai 1. marraskuuta 2024

Pyhäinpäivän kynttilä

Päätin tehdä ykkösten kanssa pienen askartelun uskonnon tunnilla, kun käsittelemme pyhäinpäivää. Katselemme ensin aiheeseen liittyvän lyhyen videon, joten sen jälkeen meille jää mukavasti aikaa askartelulle.

Ensilumen kunniaksi kynttilätyöhön tulee luminen maisema ja sitä varten otetaan ensin valkoisesta tulostuspaperista puolikas ja piirretään siihen lumiset reunat sekä valkoinen kynttilä.


Piirtämisen jälkeen leikataan paperin sisäosa pois ja liimataan kynttiläkehys siniselle A5-kokoiselle paperille. Sen jälkeen kynttilälle leikataan liekki halutulla tavalla ja liimataan taustaan kiinni. Lopuksi taustalle liimataan kuvioleikkurilla leikattuja lumihiutaleita.