perjantai 15. syyskuuta 2023

Syksyinen maisema

Sain työkaveriltani ihanan kuvisidean, jossa oli yhdistelty syksyisiä elementtejä kauniiksi syksyiseksi maisemaksi. Teimme työn luokkani kanssa ja aloitimme A4-kokoisen vesiväripaperin laveeraamisella siniseksi.

Tämän jälkeen mietimme, mitkä värit olisivat syksyyn sopivia ja etsimme askartelupapereista niitä. Niistä leikkasimme erilaisia puiden latvoja. Osa oppilaista piirsi leikattuihin puihin mustalla kapeakärkisellä tussilla oksia näkyviin. Seuraavaksi puiden latvat liimattiin taustapaperin alareunaan.

Lopuksi kaikki leikkasivat taitetusta valkoisesta paperista kaksi lentävää joutsenta ja värittivät niille nokan oranssilla ja piirsivät lisäksi silmän. Joutsenet liimattiin taitoksen toisesta puolesta metsän päälle lentämään. 


Töistä tuli kauniita ja kaikki saivat hienosti leikattua joutsenet, vaikka se aluksi vähän vaikealta tuntuikin. Oman työni tehtyä mietin, että paperi olisi hyvin voinut olla kapeampikin ja laveerauksen olisi voinut tehdä ilman reunojen teippaamista.