torstai 26. tammikuuta 2023

Talventörröttäjä

Alkuvuoden Lukukirjan kappaleessa puhuttiin talventörröttäjistä ja oppilaat ihmettelivät, mitä ne oikein olivat. Tutkimme yhdessä asiaa netin avulla ja teimme tutkimisen jälkeen kuvistyön, jossa vahaliitujen avulla piirrettiin lumihangen päälle talventörröttäjä. 

Väritimme ensin valkoisella vahaliidulla pystyssä olevan puolikkaan A3-kokoisen vesiväripaperin alaosaan vähän lumihankea. Tämän jälkeen hahmottelimme hangesta törröttämään kuivuneen karhunputken, siankärsämön tms. kasvin ja vahvistimme sen ruskealla vahaliidulla. Ruskean vahaliidun yläpuolelle ja vähän päälle väritimme vielä valkoisella vahaliidulla pakkaslunta. 

Lopuksi laveerasimme työn taustan sinisellä ja joukkoon laitoimme hitusen punertavaa auringon kajoa luomaan. Märän laveerauksen päälle sirottelimme hieman suolaa rikkomaan laveerauksen jälkeä ja tekemään taustaan pakkasen kimalletta.


keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Raketti vessapaperirullan hylsystä

Olen tehnyt aikaisemmin oppilaiden kanssa raketin vessapaperirullan hylsystä ja niistä tuli silloin oikein hauskoja. Tällä kertaa teimme oppilaiden kanssa raketin niin, että maalasimme ensin vessapaperirullan hylsyn halutun väriseksi pullovärillä. Värin kuivuttua maalasimme hylsyn vielä väriin sopivalla kimallepullovärillä. Tämän jälkeen teimme raketille pään halutun värisestä askartelupaperista ja liimasimme sen kiinni. Lopuksi liimasimme ohuita silkkipaperin suikaleita hylsyn alaosan yhteen sivuun ja niiden kaveriksi vielä pitkän askartelutikun, jolla rakettia saa "lennättää".

Jokainen oppilas sai aikaan hienon raketin eikä keppien olisi jaksettu antaa edes kuivua, kun niillä jo haluttiin leikkiä.