tiistai 8. joulukuuta 2015

Joululiina juuttikankaasta

Sukulaistyttöni teki minulle muutama joulu sitten kauniin pienen joululiinan lahjaksi. Ajattelin tehdä tämän liinan myös omien oppilaideni kanssa, sillä se on mielestäni kaunis joulukoriste, jota voi käyttää esimerkiksi lasituikun alla joulun aikaan. Olen varannut tätä liinaa varten luokkalleni punaisia puuhelmiä sekä ohuempaa tummanvihreää kirjontalankaa. Juuttikangasta ja tummanvihreää huopakangasta löytyykin jo ennestään kaapeista.


Ensimmäiseksi sopivan kokoisesta juuttikangaspalasta hapsutetaan reunat. Tämän jälkeen juuttikankaaseen on hyvä piirtää kirjomisen avuksi sopivan kokoinen ympyrä vaikka lyijykynällä. Kirjomista varten löysin kätevän kirjontapistojen ohjeen, jonka voi heijastaa työn ajaksi valkokankaalle. Pistoina työssä voisi käyttää esimerkiksi varsi- tai ketjupistoa. Kirjontaa tehtäessä puuhelmiä pujotetaan tasaisin välein pistojen lomaan. Viimeiseksi leikataan huopakankaasta pieniä lehtiä, jotka liimataan koristamaan marjaköynnöstä.


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Tonttusydän

Löysin vanhojen jouluaskartelujeni joukosta suloisen tonttusydämen, jonka tekemistä ajattelin kokeilla myös omien oppilaideni kanssa. Piirsin sydämestä kaavan, jotta oppilaat voivat leikata punaisesta kartongista kaksi samanlaista sydänreunusta. Sydänreunusten väliin liimataan saman sydämen malliseksi leikattu juuttikangas. Kun liimaus on kuivunut, tehdään sydämen alareunaan tontut valinnaisista materiaaleista ja ylös kiinnitetään ripustusnaru. Ihanan perinteinen askartelu, joka sopii hyvin koristamaan tämänkin päivän joulua!


Kaavan sydämeen löydät tästä

Itsenäisyyspäivän kynttilät

Ennen itsenäisyyspäivää on kiva laittaa luokan ikkunoille itsenäisyyspäivän kynttilät. Nämä kynttilät saa tehtyä nopeasti perinteisellä silkkipaperitekniikalla. Helpointa on tulostaa kynttilän kaavat A4-kokoiselle mustalle paperille. Kun kynttilät on leikattu kaavan mukaan, liimataan sininen ja valkoinen silkkipaperi kynttilään sekä keltainen liekkiin. 


Joku vuosi sitten tein muutaman isomman kynttilän koristeeksi käytävälle leikkaamalla vain kynttilän ääriviivat mustasta A3-kokoisesta paperista ja liimaamalla siihen sinisen, valkoisen sekä keltaisen täydennyksen paperista.


Kaavan kynttilään löydät tästä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talvinen tuikku

Innostuin ensilumen tulosta niin, että halusin vielä koittaa talvisen tuikun tekemistä vauvanruokapurkista. Leikkasin ensimmäiseksi mustasta paperista purkin ympärysmitan pituisen suikaleen, johon piirsin muutaman kuusen. 


Kun olin leikannut kuusisuikaleen valmiiksi, spreijasin purkin ulkopintaan lunta. Tämän jälkeen kiinnitin kuusisuikaleen liimalla purkin alaosaan. Sisälle laitoin LED-tuikun palamaan. Näitä yksinkeraisia talvisia tuikkuja voisi hyvin tehdä oppilaiden kanssa luokan ikkunalle koristeeksi. Maisemasuikaleista voisi tehdä erilaisia, osa oppilaista voisi leikata esimerkiksi kaupunkimaiseman metsämaiseman sijaan.


Talvimaisema ikkunasta

Eilen aamulla sai vihdoin herätä niin kauniiseen talviseen maisemaan, että teki mieli keksiä joku talvinen kuvistyö tehtäväksi. Katsellessani ulos ikkunasta kaunista talvimaisemaa, muistin nähneeni netissä työn, jossa ikkunaruudun takaa aukeni kaunis maalattu maisema. Tuolla ajatuksella lähdinkin tekemään omaa talvista maisemaa pulloväreillä maalaten. Ensimmäisenä maalasin valkoisen ja sinisen sävyillä A4-kokoisen taustapaperin. Taustan kuivuttua maalasin maisemaan mustalla puun ja puun kuivuttua maalasin sen oksille lunta. Odottaessani työn kuivumista leikkasin A4-kokoisesta mustasta paperista ikkunakehyksen. Tässä kohtaa voi taas oppilaiden kanssa harjoitella viivottimen käyttöä, jotta ikkunakehyksen saa leikattua tasaiseksi. Lopuksi liimasin ikkunakehyksen talvisen maiseman päälle. Vaikka lumi taas pian sulaisi, saa näillä töillä luokan seinälle kuitenkin kauniin kurkistuksen erilaisiin talvisiin maisemiin.


maanantai 16. marraskuuta 2015

Lankapipo

Tein viime talvena askartelukokeilun mukaillen netistä löytämääni lankapipokoristetta ja näin marraskuussa kelien kylmetessä onkin hyvä aika ottaa pipoaskarteluni esiin. Tähän askarteluun voi taas käyttää hieman kierrätysmateriaaleja, sillä siihen tarvitaan vain pala vessapaperirullan hylsyä sekä jonkinlaista lankaa. Käytin itse omasta kaapista löytämääni villalankaa, mutta tähän voisi hyvin käyttää koululta löytyviä lankakerien loppuja. Työ aloitetaan leikkaamalla vessapaperirullan hylsystä halutun levyinen reunasuikale. Tämän jälkeen lähdetään solmimaan valmiiksi leikattuja langanpätkiä vieri viereen reunasuikaleen ympäri.



Koko reunasuikale täytetään tiiviisti langoilla. Jokainen solmu kannattaa kiristää reunasuikaleen sisäpuolelle, jotta pipon reuna erottuu paremmin yläosasta.


Kun reunasuikaleeseen on saatu tarpeeksi lankoja, sidotaan ne yhteen samaa lankaa käyttäen jonkin verran reunasuikaleen yläpuolelta.


Lopuksi pipon tupsu leikataan halutun pituiseksi. Tupsun sidontalangan voi sujauttaa tupsun muiden narujen mukaan tai sen voi jättää ripustusnaruksi. 



Näitä lankapipoja voisi hyvin tehdä oppilaiden kanssa erivärisinä koristamaan luokkaa esimerkiksi pipokauden alkajaisiksi. Pipoista saisi mielestäni myös kauniita kuusenkoristeita kotiin vietäväksi joulun alla. Työ on sen verran helppo, että oppilaat voisivat tehdä näitä vaikka lisätyönä tuntien lomassa enemmänkin.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Valokuvakehys Hama-helmistä

Isänpäivän lähestyessä ajattelin koittaa tehdä Hama-helmistä valokuvakehyksen. Ensiksi tein valitsemillani väreillä neliönmuotoiseen Hama-helmipohjaan kolmen helmen paksuisen reunuksen. Tein samalla kehyksen koristeeksi ajattelemani pöllön ja auton korttia varten. 


Tämän jälkeen silitin helmet ja annoin tekeleiden olla painon alla jonkin aikaa. Seuraavaksi otin vanhan monistuskalvon, taitoin sen kahtia ja leikkasin sen sopivan kokoiseksi kehyksen taakse liimattavaksi. Ennen kehykseen kiinnittämistä liimasin kalvon sivut kiinni, jotta kalvosta tuli kätevä tasku valokuvalle. Sitten liimasin kalvotaskun ja ripustamista varten palan mustaa lankaa valokuvakehyksen taakse. Lopuksi liimasin vielä pöllökoristeen kehyksen etureunaa koristamaan. Nyt pitääkin etsiä sopiva kuva kehyksiin laitettavaksi. Oppilaiden kanssa kehyksiä askarrellessa ne voisi tehdä hieman pienemmiksi, jotta jokainen voisi laittaa kehykseen esimerkiksi oman koulukuvansa.


Lopuksi tein vielä siniselle korttipohjalle autokortin isälle. Liimasin korttipohjaan koristellun valkoisen paperin, johon liimasin lopuksi Hama-helmistä tekemäni auton. Helppo ja nopea kortti tehdä vaikka oppilaiden kanssa ihan erillisenä työnä. 

  

torstai 29. lokakuuta 2015

Lentävä lepakko

Halloweenin lähestyessä kaivoin esiin muutama vuosi sitten tekemäni lentävän lepakon. Olin tehnyt ihan yksinkertaisen askartelutyön Taito-lehden (syksy 2012) mallin mukaan. Piirsin mustalle taitetulle paperille puolikkaan lepakon, leikkasin ja avasin sen. Tämän jälkeen kiiinnitin mustan narun siipien kärkiin, askartelin silmät ja piirsin suun.


Tänä vuonna halusin tehdä kuitenkin jotain erilaista. Lähdin kokeilemaan hammasharjalla värin roiskimista mustalle taustapaperille. Leikkasin ensin pahvista mallin mukaisen lepakon ja kiinnitin sen maalarinteipillä mustalle neliönmuotoiselle taustapaperille. Sitten laimensin vedellä valkoista pulloväriä, kastoin hammasharjan väriin ja lähdin roiskimaann väriä sormen avulla paperia kohden.


Tein saman roiskimisen vielä laimentamallani oranssilla värillä. Tämän jälkeen annoin työn kuivua hyvin. Työn kuivuttua irrotin vielä teipatun lepakon varovasti. En ollut kokeillut tätä tekniikkaa ennen ja se oli varsin hauska kokeilu. Tämä olisi varmasti taas oppilaiden mielestä hauskaa tekemistä ja utuinen lopputulos sopii mainiosti Halloweeniin. Samalla tekniikalla voisi saada aikaan hyvinkin erilaisia töitä, kun lapset saisivat itse päättää, minkä kuvion kartongista leikkaisivat.


Lepakkokaavan löydät tästä.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Ruskapuu

Lehdet jo kovaa vauhtia varisevat puista, mutta halusin vielä tehdä syksyisen ruskatyökokeilun. Otin mustan A4-kokoisen paperin ja teippasin sen reunoista kiinni alustaan. Tämän jälkeen sekoitin pulloväreistä muutamaa ruskan väriä. Otin työvälineeksi palan foliota, jonka olin rutistanut kevyesti kasaan. En ole aikaisemmin työstänyt värejä foliopallolla, mutta kun hiljattain törmäsin sellaiseen kokeiluun, niin tietysti sitä piti itsekin päästä testaamaan. Kastoin folion pulloväreihin ja lähdin painelemaan väriä mustalle paperille. 



Foliopallolla värin sai paineltua paperille hienosti ja kun olin mielestäni saanut paperille tarpeeksi väriä, jätin työn kuivumaan. Kuivumisen aikana leikkasin mustasta paperista puunrungon. Kun sormiväri oli kuivunut, liimasin puunrungon työhön. Lopuksi irrotin varosvasti reunateipit ja ruskapuu kehyksineen olikin valmis. 


keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syksyn värikkäät lehdet

Syksy on taas tuonut ihanan väriloiston tullessaan ja luokkaan olisi kiva saada talteen edes vähän tuota luonnon väriloistoa. Näin netissä kuvia laminoiduista syksyn lehdistä ja ajattelin kokeilla, miten lehtien laminointi onnistuu. Ensimmäisenä pääsinkin siis aurinkoiseen syysilmaan etsiskelemään värikkäitä lehtiä. Valitsin kauniita vaahteranlehtiä ja laitoin ne painoon pariksi päivää. Tämän jälkeen laitoin ne laminointikalvon väliin ja laminointikoneeseen. Niistä tuli oikein siistejä, vaikka hieman pelkäsin niiden menevän rikki koneen painossa. Tämän jälkeen leikkasin lehdet irti kalvosta. Kahteen pienimpään lehteen liimasin magneetin. Ajattelin, että jokaiselle oppilaalle voisi jättää luokkaan kauniin lehtimagneetin, jolla omia töitä voisi sitten myöhemmin ripustaa taululle. 




Loppuihin lehtiin painoin reiän rei'ittäjällä ja pujotin niihin ohuen langan. Näin niitä voi ripustaa koristeeksi ikkunaan, seinälle taikka kauniiseen oksaan. Ja toki ne voi olla rei'ittämättä ja kiinnittää koristeeksi ihan sinitarralla.


keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Loiskis!

Facebookissa Alakoulun aarreaitta -ryhmään tuli jokin aika sitten postaus, jossa esiteltiin lätäkössä loiskivat saappaat. Ihastuin työhön heti ja päätin itsekin kokeilla sen tekemistä. Löysin netistä samanlaiset saappaat kuin mallityössä oli käytetty ja printtasin ne työhön sopivan kokoisina. Väritin saappaat suoraan tulostuspaperille, joten käytin puuvärejä. Saappaat voisi toki tehdä kokonaisuudessaan itse. Tällöin pääsisi suunnittelemaan omat saappaat ihan alusta saakka ja värittäminen onnistuisi hyvin esimerkiksi vahaliituväreillä. Kun olin leikannut saappaat ääriviivoja myöten irti paperista, lähdin kokeilemaan taustan tekemistä. Sävytin ensin valkoista A4-kokoista paperia harmaalla liituvärillä lappeellaan värittäen. Tämän jälkeen tein sinistä vesiväriä, laitoin sitä paperille lätäkön muotoon ja puhalsin pillillä siihen. Näin syntyivät hauskat lätäkön loiskeet. Lopuksi liimasin saappaat lätäkköön sopivaan kohtaan. Saappaista olisi voinut vielä piirtää lähtemään jalat, jotta näyttäisi kuin joku hyppäisi oikeasti lätäkköön. Tämä työ on varmasti aivan ihana tehdä oppilaiden kanssa! Vähänkin erilaiset ja hassut tekniikat kun tuntuvat uppoavan varsinkin pienempiin oppilaisiin niin hyvin. 
 

torstai 24. syyskuuta 2015

Syksyinen vesisade

Etsiskelin netistä ideaa syksyiseen työhön ja löysin erilaisia vesisadetta kuvaavia töitä. Lähdin kokeilemaan työtä, jossa vesipisarat ja niiden maahan muodostamat renkaat oli piirretty paperille valkoisella värillä ennen sinisen taustan tekemistä. Tein sadepisarat ja renkaat vahaliituvärillä ja taustan vesivärillä. Koitin ensin tehdä taustan laveeraamalla, mutta siitä ei tullut mielestäni kaunis ja kokeilin uuteen työhön märkää märälle -tekniikkaa. Sillä tausta onnitui mielestäni paremmin. Uuteen työhön tein myös liituvärijäljet vahvemmin, jotta ne näkyivät selkeämmin vesivärin alta. Työ on helppo tehdä pienempienkin oppilaiden kanssa, vaikka valkoisella vahaliidulla valkoiselle paperille piirtäminen on aina vähän haastavaa.


lauantai 5. syyskuuta 2015

Kärpässienitaulu

Löysin netistä munakennosta tehtyjen kärpässienipöytäkoristeiden kuvan ja ajattelin kokeilla sellaisen tekemistä. Irrotin ensimmäisenä munakennon keskellä olevan korkean tukipilarin, josta oli tarkoitus tehdä sienelle jalka. Säästämässäni kennossa oli pyöreän malliset kennopohjat, joita en saanut leikattua kokonaisena irti. Olin kuitenkin aloittanut kokeilun, joten päätin jatkaa puolikkaalla pyöreällä kennopohjalla. Koska sienen lakista oli vain puolikas saatavilla, leikkasin myös jalan puoliksi.


Seuraavaksi maalasin sormiväreillä lakin punaiseksi, jalan valkoiseksi ja lisäsin lakkiin kärpässienen tunnusomaiset valkoiset pisteet. Koska sienen lakki ja jalka olivat puolikkaita, aloitin seuraavaksi tekemään niille taustaa. Leikkasin säästämästäni pahvista sopivan taustapalasen ja maalasin siihen sormiväreillä taivaan ja ruohikkoa.


Lakin värin kuivuttua liimasin sen sisäpuolelle valkoisesta silkkipaperista taitellun heltan. Tämän jälkeen liimasin jalan ja lakin taustapahviin kiinni. Lopuksi tein taustan yläreunaan reiät ripustuspunosta varten. 


Tähän työhön sai mukavasti käyttää kierrätettyjä materiaaleja ja mielestäni siitä tuli oikein hauskannäköinen pieni taulu. Nurmikon olisi hyvin voinut korvata sammaleella tai siihen voisi liimata muutaman pienen lehden tuomaan lisää syksyn tuntua. Taulun tekeminen oli helppoa ja oppilaiden kanssa varmasti mukavaa ja vaihtelevaa erilaisten vaiheiden ansiosta. 
   

maanantai 31. elokuuta 2015

Omenasaalis

Tämän syksyisen työn idean sain vanhasta koulutyöstäni. Työtä varten täytyy ensimmäisenä kerätä muutama erilainen omenapuun lehti, jotka voi halutessaan laittaa vähäksi aikaa painon alle suoristumaan. Kun lehdet ovat valmiita käytettäviksi, laitetaan niistä muutama tai yksi kerrallaan A3-kokoisen vesiväritykseen soveltuvan paperin alle ja niiden päältä väritetään lappealla pidettävällä vihreällä vahaliidulla. Näin saadaan aikaiseksi omenille sopiva lehtikasa.


Tämän jälkeen laveerataan samanlaiselle A4-kokoiselle paperille omenan värisellä vesivärillä. Laveerauksen kuivuttua paperista leikataan pyöreällä paperileikkurilla muutamia omenoita. Omenat voi myös piirtää mallin kanssa ja leikata, jos sopivaa paperileikkuria ei ole käytettävissä.


Sopivassa välissä myös A3-kokoinen lehtipaperi laveerataan vihreällä vesivärillä. Vanhassa koulutyössäni tausta oli laveerattu sinisellä ja toki sekin sopii mainiosti omenapuun taustaksi. Vihreän taustan valitessani ajattelin, että nämä omenat on kerätty nurmikolla olevan lehtikasan päälle. Lopuksi laveerauksen kuivuttua liimataan pyöreät omenat siis lehtikasan päälle.


Tässä vielä kuva kouluaikanani tekemästä työstäni, jossa tausta on laveerattu sinisellä.


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kirjanmerkki

Olen yleensä askarrellut pienten oppilaiden kanssa kirjanmerkin lukuvuoden alussa. Yhtenä kirjanmerkkiaskarteluna olen tehnyt painantatyön, jossa pääsee oppilaiden kanssa luontoon etsimään sopivan kasvin painantaa varten. Mikäs sen ihanampaa kuin päästä aurinkoisena syyspäivänä oppitunnin aikana ulos luontoa tutkimaan! Mallikappaleeseeni valitsin lehden, joka on varsin perinteinen painantakasvi. Yhtä hyvin tässä olisi voinut käyttää jotakin painantaan sopivaa kukkasta tai vaikka kokonaista mustikan varpua. Kasville leikataan paperista sopivan kokoinen painoalusta ja sormiväreistä sekoitetaan mieleinen väri painantaa varten. Painannan kuivuttua paperi kiinnitetään kirjanmerkin muotoon leikatulle kartongille ja koko kirjanmerkki päällystetään kontaktimuovilla. Lopuksi kirjanmerkin alaosaan painetaan reikä ja siihen pujotetaan muutama lanka, jotka kaverin kanssa kieputetaan kauniiksi punokseksi. Materiaalien värejä sekä painantakasveja vaihtelemalla jokaiselle oppilaalle tulee kaunis itsetehty kirjanmerkki vaikkapa Aapisen väliin laitettavaksi.


Kaksi erikokoista kaavaa kirjanmerkkiin löydät tästä.

maanantai 17. elokuuta 2015

Auringonkukka paperilautasesta

Löysin taas netistä kivan ja erilaisen tavan askarrella pienempien oppilaiden kanssa loppukesään kuuluva auringonkukka. Tarvikkeiksi tähän työhön kelpaa kaappiin kesälomalta lojumaan jääneet paperilautaset, keltaista sormiväriä sekä keltaista ja ruskeaa lankaa. Paperilautasesta lähdetään tekemään aihio auringonkukalle leikkaamaalla sen reunaan terälehtien kärkiä. Terälehtien kärjet voi leikata lautasen reunaan leveämmiksikin, jotta lankojen pujottelussa pääsee hieman helpommalla. Niitä olisi kuitenkin hyvä tulla pariton määrä, jotta työn loppuvaiheessa ruskean langan vieminen keltaiseen langan yli ja ali ympyrän muodossa menisi oikein. 


Terälehtien leikkaamisen jälkeen paperilautanen maalataan esimerkiksi sormivärillä keltaiseksi tekemällä siveltimen vedot keskeltä reunalle. Värin kuivuttua lähdetään viemään keltaista ohuempaa lankaa reunalta toiselle terälehtien väleistä. Kun kaikkien terälehtien välistä on kuljettu, viedään narun loppu lautasen toiselle puolelle ja solmitaan kiinni. 


Tämän jälkeen ruskeaa lankaa lähdetään viemään vuoron perään keltaisten lankojen ali ja yli. Ensimmäisen kierroksen tekeminen on hieman hankalampaa, mutta seuraavat kierrokset helpottuvat jo huomattavasti. Käytin keskiön tekemiseen kaapista löytynyttä pörrölankaa ja se teki työstä hieman sotkuisen näköisen eikä punosjälki oikein tullut näkyviin. Keskiön tekemiseen toimisi varmasti paremmin paksuhko villalanka.


Halusin vielä koittaa, miltä keskiö näyttäisi normaalilla villalangalla punottuna. Mielestäni siitä tuli kauniimman näköinen ja sitä oli myös helpompi punoa. Tällä kertaa keltainen lanka jäi vähän rumasti näkyviin keskiön keskellä ja värjäsinkin sitä hieman ruskealla tussilla. Punominen helpottui myös, kun muisti pujotella villalankaa kukan reunalla ja aina välillä kiristää lankaa sisemmäs.

 
Lopuksi auringonkukalle voi askarrella vielä varren esimerkiksi luonnosta haetusta kepistä ja kartongista. Kepistä voi halutessaan ottaa kaarnan irti ja antaa kuivua tai sen voi koittaa maalata vihreäksi suoraan kaarnan päällekin. Tummanvihreästä kartongista voi leikata varteen liimalla kiinnitettävät lehdet ja tämän jälkeen kiinnittää vielä varren auringonkukan taakse.

Työstä voisi yhtä hyvin tehdä pelkän auringon käyttämällä keltaista lankaa keskiön punontaan. Näin oppilaat saavat valita kumman punontatyön haluavat tehdä. Valmiista töistä saakin luokan seinälle upean auringonkukkapellon!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Zentangle-kokeiluja

Kesän sateiset säät saivat minut kokeilemaan Sinellin Ideakuvastosta löytynyttä Zentangle-menetelmää. Sinellistä ei tosin löytynyt kuvastossa ollutta lehtiötä ja leikkasinkin paperit omista jämäpapereistani neliön muotoon. Käytin myös laatikostani löytyviä Stabilon mustia kyniä, vaikka Sinellissä olisi ollut menetelmään tarkoitetut kynät myynnissä. Ennen omia kokeilujani etsin netistä hieman lisää tietoa Zentanglesta ja löysinkin sivun, jossa kerrotaan menetelmästä enemmän. Aloitin tekemällä netistä löytyvien Zentangle-ohjeiden perusteella kokeiluja ja lopuksi jo hieman uskalsin tehdä ihan omiakin kokeiluja. Aluksi en oikein tuntenut menetelmän rentouttavaa puolta, mutta mitä enemmän ja rohkeammin omia juttuja alkoi tehdä sitä mukavammaksi kuvioiden luominen tuli. Ihan harmitonta puuhastelua ajatusten arjesta irrottamiseen.


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Pahvihyrrä

Kesällä on hyvä olla sadepäivän varalle tai matkalle mukaan lapsille pientä askarteltavaa. Paperihyrrä on helppo tehdä eri ikäisten lasten kanssa. Materiaaleiksi tarvitaan vain pala paksuhkoa pahvia, lankaa ja neula sekä värittämiseen esimerkiksi tussit. Ensimmäiseksi pahviin piirretään ympyrä ja leikataan se. Tämän jälkeen pahvin voi koristella haluamillaan kuvioilla ja väreillä molemmin puolin. Värittämisen jälkeen pahvin keskelle painetaan kaksi reikää neulalla ja pujotetaan lanka rei'istä läpi. Lopuksi lankaan tehdään solmu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pahvihyrrä onkin valmis. Sitten vain pyörittelemään!



Tein itse muutaman erilaisen pahvihyrräkokeilun. Ylimmäisen hyrrän kuviot printtasin löytämältäni sivulta, jossa löytyy myös video-ohje hyrrän valmistamiseen. Videolta näkee hyvin, miten hyrrää kuuluu pyörittää. Keskimmäisen hyrrän kuviot piirsin ja värittelin itse tusseilla. Alimmaiseen hyrrään printtasin netistä kaksi erilaista spiraalikuviota. 


tiistai 26. toukokuuta 2015

Taiteltu perhonen

Kevään viimeiselle kouluviikolle on hyvä varata jotakin helppoa ja mukavaa askartelua kaiken varalle. Löysin mallin näihin taiteltuihin perhosiin netistä ja ajattelin, että ne ovat juuri sopivan helpot vaikka ulkona auringonpaisteessa askarteltaviksi. Oppilaat innostuvat varmasti tekemään näitä enemmänkin! Mitä enemmän on mahdollista valita värikkäitä papereita ja piipunrasseja sitä moninaisempi tulee perhosten värimaailmasta. Perhosista voikin rakentaa värikkään koristenauhan vaikka kevätjuhlaan tai niitä voi kiinnitellä yksitellen luokan seinään piristystä tuomaan. Ja kesälomalle perhoset voivatkin sopivasti lennellä omistajansa mukana viimeisenä koulupäivänä.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Sisilisko

Tein joskus kokeilun, kuinka hyvin leikattujen paperipalasten kanssa saisi muotoiltua sisiliskon. Löysin selkeän mallin liskolle, jonka ääriviivat piirsin mustalle A4-kokoiselle paperille. Sisiliskon täyttämiseen käytin ensin vaaleamman vihreitä paperipalasia, joista suurin osa oli nelikulmioita. Varpaat sain kuitenkin selkeämmin tehtyä kolmion mallisista palasista. Tummemman vihreistä palasista päätin tehdä kuvioinnin vaalean kerroksen keskelle antamaan työhön hieman lisää ulottuvuutta. Lopuksi leikkasin silmät muotoon mustasta ja keltaisesta paperista. Piirsin vielä taustapaperin reunoihin kehysviivat vihreällä puuvärillä. Aika liimaaminen paperipalasissa oli, mutta lopputulos oli ihan hauska. Samanlaisen työn voisi tehdä oikeastaan mistä tahansa eläimestä tai asiasta ja leikkaamisen sijaan paperipalaset voisi repiä. Mukavaa puuhastelua, jossa voi itse valita työnsä tarkkuuden.


Kaavan liskoon löydät tästä.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Silkkipaperileppäkerttu ja -ampiainen

Kevätpörriäiset lentelevät jo luonnossa ja niitä on hauska seurailla lasten kanssa ulkona. Sisällä voikin sitten lähteä askartelemaan pörriäisiä luokan ikkunaa koristamaan. Leppäkerttu on erittäin yksinkertainen leikata mustasta kartongista mallin mukaan ja silkkipaperin liimaaminenkin käy nopeasti. Siipien pisteitä voi tehdä haluamansa määrän ja liimata varovaisesti silkkipaperin päälle. Ampiaisen leikkaaminen vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä kuten myös silkkipapaperin liimaaminen siihen. Silkkipaperia voisi halutessaan käyttää kahtakin eri väriä, tummemman keltaista vartaloon ja vaaleampaa siipiin. Innostuessaan lapset voisivat askarrella molemmat.


Kaavan leppäkerttuun löydät tästä ja ampiaiseen tästä

maanantai 11. toukokuuta 2015

Liikettä niveliin

Kevään Unicef-kävelyjen aikaan mieleeni tuli työkaverini aikanaan vinkkaama väritystyö, jossa puuväreillä väritetty ihmishahmo liimataan paperille haluttuun asentoon. Oppilaiden kanssa tätä työtä tehdessäni he ovat yleensä keksineet mitä hauskempia asentoja hahmoilleen ja ne näyttävätkin siltä kuin olisivat liikkeessä.


Työ on aloitettu värittämällä hahmon osat siististi puuväreillä, mutta yhtä hyvin ne voisi värittää myös tusseilla. Värittämisen jälkeen osat on pitänyt leikata tarkasti ääriviivoja pitkin irti paperista. Sitten onkin tullut työn hauskin osa eli hahmon tai hahmojen asettelu paperille. Pienempien oppilaiden kanssa olemme tehneet yleensä yhden hahmon A4-kokoiselle paperille ja isompien kanssa kaksi hahmoa A3-kokoiselle paperille.

Kaavan hahmoon löydät tästä.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Origamitulppaanit

Innostuin etsiskelemään netistä tulppaaniaskarteluja ja päädyin tekemään niitä origamipapereista taittelemalla. Löysin muutaman hyvän sekä helpon taitteluohjeen ja päätin kokeilla niitä molempia. Toisessa ohjeessa oli varsin yksinkertainen taittelumalli vain tulppaanin kukkaosalle. Taittelin ohjeen mukaan kukkia vaaleanpunaisesta origamipaperista ja liimasin niihin vihreistä paperisuikaleista varret. Kukat varsineen liimasin valkoiselle kartongille kimpuksi ja lopuksi lisäsin kimppuun kauniin vaaleanpunaisen rusetin. Valkoisen kartongin taakse liimasin vielä vaaleanpunaista paperia. Näin valmistui kaunis tulppaanityö, jonka voi antaa vaikka äitienpäiväkorttina äidille.


Toinen taitteluohje oli sekä kukalle että varrelle. Tein muutaman tulppaanin ohjeen mukaan origamipapereista ja niistä tuli erittäin kauniita koristeita esimerkiksi ikkunalaudalle tai pöydälle laitettavaksi. Näitäkin voisi hyvin antaa äitienpäivänä kortin tai kukkakimpun sijaan äidille.


Kokeilin tehdä vielä yhdestä taittelemastani tulppaanista kortin. Liimasin tulppaanin varren niin, että se ei enää pysynyt auki. Liimasin tulppaanin valkoiselle korttipohjalle ja kortti olikin kaikessa yksinkertaisuudessaan valmis. Korttia voisi halutessaan koristella vielä reunoilta tai siihen voisi kirjoittaa onnittelutekstin haluamaansa paikkaan.