lauantai 5. syyskuuta 2015

Kärpässienitaulu

Löysin netistä munakennosta tehtyjen kärpässienipöytäkoristeiden kuvan ja ajattelin kokeilla sellaisen tekemistä. Irrotin ensimmäisenä munakennon keskellä olevan korkean tukipilarin, josta oli tarkoitus tehdä sienelle jalka. Säästämässäni kennossa oli pyöreän malliset kennopohjat, joita en saanut leikattua kokonaisena irti. Olin kuitenkin aloittanut kokeilun, joten päätin jatkaa puolikkaalla pyöreällä kennopohjalla. Koska sienen lakista oli vain puolikas saatavilla, leikkasin myös jalan puoliksi.


Seuraavaksi maalasin sormiväreillä lakin punaiseksi, jalan valkoiseksi ja lisäsin lakkiin kärpässienen tunnusomaiset valkoiset pisteet. Koska sienen lakki ja jalka olivat puolikkaita, aloitin seuraavaksi tekemään niille taustaa. Leikkasin säästämästäni pahvista sopivan taustapalasen ja maalasin siihen sormiväreillä taivaan ja ruohikkoa.


Lakin värin kuivuttua liimasin sen sisäpuolelle valkoisesta silkkipaperista taitellun heltan. Tämän jälkeen liimasin jalan ja lakin taustapahviin kiinni. Lopuksi tein taustan yläreunaan reiät ripustuspunosta varten. 


Tähän työhön sai mukavasti käyttää kierrätettyjä materiaaleja ja mielestäni siitä tuli oikein hauskannäköinen pieni taulu. Nurmikon olisi hyvin voinut korvata sammaleella tai siihen voisi liimata muutaman pienen lehden tuomaan lisää syksyn tuntua. Taulun tekeminen oli helppoa ja oppilaiden kanssa varmasti mukavaa ja vaihtelevaa erilaisten vaiheiden ansiosta. 
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti