maanantai 28. helmikuuta 2022

Lumiukko vessapaperirullan hylsystä

Kuopus halusi tehdä hiihtolomalla lumiukon, mutta emme tällä kertaa voineet tehdä sitä lumesta. Niinpä päädyimme askartelemaan lumiukon vessapaperirullan hylsystä. Ei ihan sama juttu, mutta onneksi tämäkin aiheutti innostusta. 

Leikkasin aluksi lumiukkoa varten valkoisesta paperista vessapaperirullan hylsyyn sopivan palasen ja kuopus piirsi puuväreillä siihen lumiukon naaman ja muutaman napin.


Liimasimme paperin yhdessä kiinni vessapaperirullan hylsyyn ja liimauksen kuivuttua kuopus sai koristella lumiukkonsa haluamallaan tavalla. Leikkasimme yhdessä sille huopakankaasta kaulahuivin ja sopivan piipunrassipalasen korvaläppiä varten. Tämän jälkeen kuopus liimasi huivin lumiukon kaulaan, piipunrassin lumiukon päähän ja lopuksi pom pom -palloista korvaläppien läpät molemmille puolille lumiukon päätä.


Tämä oli lapsen mielestä kiva askartelu ja kokonaisuudessaan nopea sekä helppo tehdä. Kuopus valitsi lumiukolleen korvaläpät, mutta yhtä hyvin sille olisi voinut askarrella pipon tai hatun esimerkiksi huopakankaasta. Hieman monimuotoisempaan askartelutuokioon olisi voinut ottaa osaksi lankapipon tekemisen lumiukon päätä lämmittämään.


perjantai 4. helmikuuta 2022

Sydänkortti ketjuvirkaten

Tyttäreni virkkasi viime vuonna vanhoista langanpätkistä ketjuvirkkauspötköjä, joista osa päätettiin käyttää sydänkorttien tekemiseen. Korttien tekeminen oli sinällään helppoa, mutta pötköjen saaminen sydämen muotoon liimaamalla vaati kärsivällisyyttä. 


Tätä korttia on helppo muokata oppilaiden osaamistason ja omien ajatusten mukaan. Sydämen viereen voisi esimerkiksi kirjoittaa lisäksi Ystävälle-tekstin tai sydämen voisi liimata ensin paksummalle vaalealle paperille ja vasta sitten värilliseen korttipohjaan. Nopeat virkkaajat taas voisivat virkata pidemmän ketjuvirkkauspötkön, jolla saisivat täytettyä koko sydämen.