sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Puputyö sormiväreillä

Halusin tehdä muutaman pääsiäiskortin tyttäreni kanssa, joten valmistelin hänelle maalaustyön yksinkertaisella tekniikalla. Hain netistä pupumallin ja tulostin sen A5-kokoiseen paperiin sopivaksi. Tämän jälkeen leikkasin siitä pahvisen mallin, jonka kiinnitin teipillä A5-kokoiseen valkoiseen paperiin. Kiinnitin myös paperin alustaan, jotta se pysyisi paikallaan maalaamisen sekä kuivumisen ajan. Tämän jälkeen tyttäreni maalasi sormiväreillä työhön nurmikon ja taivaan. Maalin kuivuttua irrotin varosvasti työstä pupumallin.


Lopuksi laitoin pupun hännän kohdalle liimaa, jotta tyttäreni sai kiinnittää pupulle tupsuhännän.


Tämän työn voisi hyvin tehdä pienempien oppilaiden kanssa A4-kokoisenakin. Lopuksi työtä voisi vielä koristella maalaamalla siihen esimerkiksi pajunkissoja.

Ylläolevasta puputyöstä tuli mielestäni niin tummansävyinen, että kävin ostamassa kotiin uusia hempeämmän värisiä sormivärejä. Ajattelin, että tyttäreni voisi vielä haluta maalata lisää kortteja, sillä työ tuntui olevan niin mieluinen. Hän tekikin innoissaan muutaman kortin lisää ja koristelimme niitä vielä vähän kimalleliimalla sekä pääsiäismunatarroilla.


Korttiblogistani löytyy samalla pupusilhuetilla ja koristeteipeillä tehtyjen pääsiäiskorttien ohjeet. Kyseistä koristeteippityötä voisi tehdä soveltaen isompien oppilaiden kanssa. Koristeteipit voisi hyvin korvata esimerkiksi paperisuikaleilla ja silhuetin työhön voisi itse etsiä netistä haluamastaan pääsiäiseen liittyvästä asiasta.

Pupun kaavan löydät tästä.

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pääsiäistipu askarteluhuovasta

Tämän pääsiäistipun ohjeen olen löytänyt vuoden 2012 Askartelulehdestä ja laittanut itselleni kansioon talteen. Nyt vihdoin päätin koittaa askarrella tipun. Tipua varten tarvitaan paksua askarteluhuopaa, josta leikataan mallin mukaan kaksi osaa. Lisäksi tarvitaan vain lankaa, helmiä ja askarteluhuopaa sekä halutessa askartelusilmät.


Tiputyö aloitetaan liimaamalla huopapalat toisiinsa muuten kiinni, mutta alaosaa jätetään narua varten hieman auki. Tämän jälkeen pujotetaan naru silmäneulan avulla tipun keskellä olevan kolon yläreunaan ja vedetään naru kaksinkerroin. Seuraavaksi naruun pujotetaan helmet ja naru kiinnitetään alareunan väliin liimaamalla alareuna kiinni. Tämän jälkeen tipulle laitetaan ripustusnaru silmäneulan avulla ja sille liimataan silmät sekä nokka. 


Pääsiäistipu oli varsin helppo ja nopea tehdä. Näitä voisikin tehdä vaikka muutaman erilaisen ainakin nopeimpien oppilaiden kanssa. Ja tipunhan voisi hyvin kutistaa pienemmäksi ja tehdä näin virpomisvitsoihin kauniita tipukoristeita.

Pääsiäistipun kaavan löydät tästä.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Helppo pääsiäistiputyö

Löysin joitakin vuosia sitten Perhekerhon sivuilta mallin lennokkaan tipukortin tekemiseen ja muokkasin siitä oppilaideni kanssa tehtävän nopean askartelutyön. Työ oli varsin selkeä ja helppo, joten käytin sitä lisätyönä muiden pääsiäisjuttujen ohella. 

Tein jäljennettävät mallit tipun osista (löytyvät tulostettavina Perhekerhon sivuilta) ja jokainen sai tehdä ne haluamistaan materiaaleista. Taustaksi annoin 2/3 vihertävästä A4-kokoisesta paperista. Tiput sai liimata taustaan haluamallaan tavalla ja niille sai värittää myös halutessaan taustaa. Monenlaisia töitä näistäkin saatiin aikaiseksi ja työtä oli helppo jatkaa aina sopivan hetken tullen.


torstai 8. maaliskuuta 2018

Lumiukko kakkupapereista

Tyttäreni näki tietokoneella kakkupapereista tehdyn lumiukon ja totesi, että hän haluaa tehdä tuollaisen. Lähdimme siis askartelemaan yhdessä lumiukkoa. Ensin kuitenkin laitoin A4-kokoiselle valkoiselle paperille tummansinistä, metallinhohtoista vaaleansinistä sekä valkoista sormiväriä, joista tyttäreni maalasi siveltimellä lumiukolle taustan.



Taustapaperin kuivuessa otin kaksi erikokoista kakkupaperia, joista isompaan tyttäreni valitsi liimattavaksi kolme nappia. Seuraavaksi leikkasin kartongista porkkananenän ja tein rei'ittäjällä suuta varten mustat kartonkiympyrät. Laitoin liimaa molempiin kakkupapereihin oikeisiin kohtiin ja tyttäreni liimasi napit, suun, nenän sekä askartelusilmät lumiukolle. 


Lopuksi kiinnitimme kuivuneeseen pohjapaperiin kakkupaperit ja liimasimme yhdessä lumiukolle leikkaamani kaulaliinan ja kädet. Tällä kertaa teimme askartelun hieman ohjatummin, mutta tyttäreni tuntui silti kovasti nauttivan sen tekemisestä. Ja mikä sen mukavampaa kuin päästä näyttämään valmista työtä valokuvaa varten!