Ajattelin tehdä oppilaiden kanssa vielä pienen käsityön ennen loman alkamista ja tein siitä ensin itse kokeiluversion. Kokeiluversiotani varten otin kahta eriväristä huopakangasta ja piirsin niihin maalarinteippirullan avulla pienemmän (teippirullan sisäosa) ja isomman (teippirullan ulkoreuna) ympyrän. Leikkasin ympyrät ja valitsin huopakankaan väriin sopivan piipunrassin varastoistani.
Idealaari on tarkoitettu antamaan inspiraatiota askartelusta kiinnostuneille ja askartelumalleja etsiville. Esiteltyjä töitä voi käyttää sellaisenaan tai niitä voi muokata omaan tarkoitukseen sopivammiksi. Iloisia hetkiä askartelujesi pariin!
Instassa Askarteluideat kiertoon
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
Huopaperhonen
torstai 30. kesäkuuta 2022
Valopörriäinen
Sateisena kesäpäivänä on kiva ottaa askarteluvälineet esiin ja viettää lasten kanssa aikaa ihan vaan sisätiloissa. Jos haluaa tehdä helpon askartelun, jolla lapset voivat myöhemmin leikkiä, on valopörriäinen siihen hyvä vaihtoehto.
Askartelun voi aloittaa koristelemalla muovinen pääsiäismuna haluamallaan tavalla. Lapseni halusi koristella oman pörriäisensä näyttämään ampiaiselta, joten tarvitsimme koristelua varten keltaisen muovisen pääsiäismunan sekä mustan permanent tussin. Lisäksi teimme keltaisesta piipunrassista pörriäiselle siivet sekä sarvet. Taittelimme ensin piipunrassin rusettiin ja asettelimme rusetin pörriäisen yläosaan siiviksi. Piipunrassin päät laitoimme pääsiäismunan suipon pään rei'istä ulos tuntosarviksi.
maanantai 14. maaliskuuta 2022
Karhuaskartelu
Ennen pääsiäisaskarteluja laitan tänne mallin kivasta karhuaskartelusta, jonka askartelimme kuopuksen kanssa hänen Suomi-kouluopettajalta saatuja ohjeita mukaillen aikaisemmin tänä vuonna. Ajattelin, että karhuaskartelu sopisi hyvin tehtäväksi näin maalis-huhtikuussa, sillä niihin aikoihin karhut usein kömpivät talvipesistään ulos.
Teimme karhuun tarvittavat pyöreät osat käyttäen apuna erikokoisia kippoja. Päätä varten tehtiin yksi isompi ympyrä sekä korvia varten kaksi pientä ympyrää tummanruskeasta kartongista ja kuonoa varten keskikokoinen ympyrä vaaleamman ruskeasta paperista. Korviin laitettiin lisäksi vaalemman ruskeasta paperista kaareva sisäosa.
Leikattujen palojen lisäksi käytimme karhun tekemisessä kaapista valmiiksi löytyviä askartelumateriaaleja, isoja askartelusilmiä, isoa jäätelötikkua, mustaa pom pom -palloa sekä piipunrassia suun muotoon taitettuna.
Näistä paloista pieni askartelija sai helposti liimailtua karhun kokoon. Piipunrassisuun ja pom pom -pallon liimaamisessa tarvittiin vähän aikuisen apua, jotta ne saatiin pysymään paikoillaan. Karhuaskartelun lopputulos oli varsin suloinen ja ilahdutti taas kovasti pientä askartelijaa.
maanantai 28. helmikuuta 2022
Lumiukko vessapaperirullan hylsystä
Kuopus halusi tehdä hiihtolomalla lumiukon, mutta emme tällä kertaa voineet tehdä sitä lumesta. Niinpä päädyimme askartelemaan lumiukon vessapaperirullan hylsystä. Ei ihan sama juttu, mutta onneksi tämäkin aiheutti innostusta.
Leikkasin aluksi lumiukkoa varten valkoisesta paperista vessapaperirullan hylsyyn sopivan palasen ja kuopus piirsi puuväreillä siihen lumiukon naaman ja muutaman napin.
maanantai 24. tammikuuta 2022
Lumihiutale muovihelmistä
Innostuimme lasten kanssa askartelemaan lisää lumihiutaleita, mutta tällä kertaa käytimme materiaaleina piipunrasseja, muovihelmiä ja askartelukristalleja. Nämä lumihiutaleet on helppo tehdä kaikenikäisten askartelijoiden kanssa ja lopputulos on erittäin näyttävä.
tiistai 14. joulukuuta 2021
Karkkikeppi muovihelmistä
Suomi-koulun joulujuhlissa yhtenä askarteluna pienempiä oppilaita ajatellen oli karkkikeppien tekeminen punaisista ja valkoisista tai kirkkaista helmistä. Niitä oli pienin sormin helppo näpertää ja lopputulos oli varsin näyttävä. Karkkikepin tekemisessä pienemmät oppilaat tarvitsivat kuitenkin apua ensimmäisen helmen kanssa, sillä piipurassin pääty kierrettiin niin, että se sujahti toisena tulevan helmen alle.
Oppilaat saivat askarrella karkkikeppejä tavallisista muovisista askarteluhelmistä, joita oli helppo pujotella piipunrassiin vuoron perään eivätkä ne päässeet helposti siitä tippumaan.
maanantai 3. toukokuuta 2021
Äitienpäiväkortti piipunrassikukista
Teimme Suomi-koulussa äitienpäiväkortin tänäkin vuonna etäaskarteluna. Kortin idea oli yksinkertainen ja sen askarteleminen onnistui mukavasti ruutujen äärellä. Kortin askartelemista varten tarvittiin vain isohko korttipohja, vihreää paperia ja kolme piipunrassia.
Ensimmäiseksi piipunrassit kieputettiin spiraaleiksi. Seuraavaksi vihreästä paperista leikattiin kukille varret sekä pienet lehdet. Tämän jälkeen kukat kaikkine osineen sommiteltiin korttipohjalle ja liimattiin paikoilleen.
keskiviikko 10. helmikuuta 2021
Helppo sydänkoriste piipunrassista
Teimme lasten kanssa kivan pienen sydänkoristeen piipunrassista kuopuksen muskariopettajan antamia ohjeita mukaillen. Askartelu oli helppo tehdä pienemmänkin kanssa ja siitä tuli kaunis koriste, jonka molemmat lapset innoissaan ripustivat omaan huoneeseensa sen valmistuttua.
Ensimmäiseksi piipunrassi taitettiin puoliksi ja sen taitoskohtaan pujotettiin helmi. Koska kuopus oli saanut valmiiksi tämän askartelun materiaalit, halusi siskokin valita itselleen askartelukaapeistamme täysin samat materiaalit.






















