sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Ystävänpäivän eläinkortti

Krokotakin sivuilta löytyy kiva idea ystävänpäivän kuvistyöhön. Aloitimme tekemään oppilaiden kanssa tätä työtä jo viime viikolla, sillä halusin oppilaiden ensiksi suunnittelevan huolella oman eläintyönsä. Suunnittelu tehtiin A6-kokoiselle paperille. Lopulliset työt oppilaat tekivät oman valinnan mukaan joko A6 tai A5-kokoiselle paksummalle valkoiselle paperille.

Aloitimme työn tekemisen oppilaiden kanssa katsomalla ensin työn ohjeen Krokotakin sivuilta ja sovimme, että jokainen saa tehdä haluamansa eläimen, mutta työ pitää kuitenkin muuten toteuttaa ohjeen mukaisesti. 

Ensimmäiseksi oppilaat siis suunnittelivat eläimensä A6-kokoiselle paperille lyijykynällä, jotta eläimen koon sai sopivaksi. Tämän jälkeen oppilaat hahmottelivat työn paksummalle valkoiselle paperille. Ohjeessa työ vahvistetaan mustalla tussilla, mutta oppilaat käyttivät mustaa puuväriä vahvistamiseen sekä yksityiskohtien tekemiseen. Lopuksi eläimen pitämän sydämen sai värittää punaisella puuvärillä.

Teimme työn A6 tai A5-kokoisille papereille, jotta voisimme tehdä niistä lopulta ystävänpäiväkortteja. Valmiiksi piirretty ja väritetty työ liimataan ensi viikolla ensiksi mustalle taustapaperille ja sen jälkeen vielä punaiseen korttipohjaan. Näin kaikki saavat tehtyä yhden suloisen ystävänpäivän eläinkortin ja toivottavasti innostuvat tekemään niitä lisää vielä kotona!


Tyttäreni innostui askartelemaan myös oman kortin, kun hän kuuli, mitä olimme oppilaiden kanssa tehneet koulussa. Olipa ihanaa nähdä, miten ystävänpäivän eläinkortti muokkautui tarrasydämineen omanlaiseksi suloiseksi ystävänpäiväkortiksi.