Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. syyskuuta 2025

Mustikan- tai puolukanvarpu

Olemme puhuneet oppilaiden kanssa yllissä metsän marjoista, maistelleet muutamia kouluun keräämiäni marjoja ja käyneet läpi niitä myös englanniksi. Tällä viikolla teimme vielä kuviksessa aiheeseen liittyvän työn. 

Aloitimme työn laveeraamalla A4-kokoisen vesiväripaperin yläosasta sinisellä ja vaihtaen alaosassa vihreään. Laveerauksen kuivattua katsoimme mustikan sekä puolukan varpujen kuvia ja maalasimme vesiväreillä (käyttäen vähän vettä sekä terävää päätä varteen ja pehmeää painallusta lehteen) joko puolukan tai mustikan varvut.

Lopuksi katsoimme vielä mustikan ja puolukan luontokuvia, jotta näimme tarkasti, miten niiden marjat varvuissa kasvavat. Tämän jälkeen painoimme omalla sormella mustikoita sinisellä sormivärillä enemmän erikseen varpuihin ja puolukoita punaisella sormivärillä hieman rykelmiin.


Töistä tuli oikein kauniita varsinkin sen jälkeen kun mustikat tai puolukat oli painettu varpuihin. Hauskinta tekemisessä tuntui olevan juuri marjojen painaminen omalla sormella.

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Pieni marjapurkki

Käsittelin oppilaiden kanssa marjoja tutkien niiden nimiä suomeksi ja englanniksi sekä niiden piirrettyjä kuvia ja luonnonkuvia. Lisäksi tutkimme ja maistelimme kolmea erilaista marjaa (mustikka, puolukka ja tyrni), joista olin tuonut luokkaan varvut ja oksan sekä marjamaistiaiset. 

Kuviksessa jatkoimme saman aiheen tiimoilla ja teimme pienet marjapurkit, joihin oppilaat valitsivat, mitä marjoja he halusivat niihin säilöä. Vaihtoehtoina oli siniset mustikat, punaiset puolukat ja kellertävät tyrnit. 

Teimme pienet marjapurkit harmaasta kartongista mallin mukaan leikaten. Marjat jokainen oppilas painoi pullovärin kanssa omalla sormenpäällään. Marjojen kuivuttua purkkeihin kannen alle liimattiin pieni pala valkoista kakkupaperia ja sen päälle liimattiin hopeisesta kartongista leikatut korkit.


Olen tehnyt samankaltaisen marjapurkkityön aiemminkin, mutta silloin teimme oppilaiden kanssa hieman erilaiset kannet niille. Käytin molemmissa töissä samaa marjapurkkimallia.

torstai 8. syyskuuta 2016

Pienet marjapurkit

Tänä syksynä säilöimme marjat hieman erinäköisiin purkkeihin kuin ennen. Tutkailimme luonnosta löytämiämme puolukoita sekä mustikoita ja totesimme, että niiden marjat olivat aika pieniä. Niinpä tällä kertaa tein marjapurkkimalleista pienemmät ja annoin tekemäni valmiin kaavan, jos oman purkin tekemisessä sitä halusi käyttää. Painoimme puolukat ja mustikat kartongista leikattuihin purkkeihin pulloväreillä ja näin saimme marjoista sopivan kokoisia.


Marjapurkkien "kankaalla päällystetyt" kannet teimme oppilaiden kanssa juuttikankaasta ja kirjoimme niihin edestakaisilla etupistoilla kankaan kiinnitysnarut. Aloitimme kirjonnan kankaan keskeltä tai hieman sivusta, jotta lankaa sai jättää aluksi ja lopuksi kankaan etupuolelle solmua varten. Solmun tekeminen olikin sitten aika haastava juttu ekaluokkalaisille! Tulipa sitäkin nyt vähän treenattua.


Kaavan marjapurkkiin ja kangaspäällyseen löydät tästä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Marjapurkki

Puhuimme oppilaiden kanssa yllissä erilaisista metsästä löytyvistä marjoista ja jatkoimme aihetta kuviksessa tekemällä metsän marjoille purkit. Idean näihin ihaniin marjapurkkeihin sain kollegaltani, jonka luokan seinää koristavat valkoiselle kartongille tehdyt marjapurkit. Aloitimme piirtämällä marjapurkin ääriviivat valmiin mallin mukaan mustalle kartongille, jonka jälkeen purkki leikattiin. Purkille pätkäistiin kanneksi sopivan kokoinen pala hopeisesta ohueksi suikaloidusta kartongista. Marjojen väri valittiin sen mukaan, minkä marjan oppilas oli valinnut. Valmiista paperisuikaleesta leikattiin marjoiksi sopivia ympyröitä. Marjoja sai leikattua kätevästi enemmän kerrallaan, kun taitteli paperisuikaleen kerroksittain. Jokainen oppilas sai vielä valmiin palasen paperisesta kakunalusesta.


Kun kaikki tarvittavat palaset oli koottu pöydälle, aloitettiin marjojen liimaaminen purkkiin. Tämän jälkeen liimattiin kakunaluspalanen purkin kaulaan ja purkin ylimenevä paperi leikattiin pois. Lopuksi liimattiin kansi paikoilleen ja niin kauniit marjapurkit olivatkin valmiita. Tuskallisin kohta joillekin oppilaille oli marjojen pyöreäksi leikkaaminen, mutta jokainen ihaili ääneen valmiita marjapurkkeja, kun ne oli kiinnitetty seinään askartelemani hyllyn tasoille näytille. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme voineet tehdä vielä erimuotoisetkin marjapurkit, mutta ne jääköön vaikka ensi syksyyn.


Kaavat marjapurkkeihin löydät tästä.