perjantai 25. lokakuuta 2013

Syksyinen oksa

Syysloman jälkeen huomaa, miten lehdet ovat jo melkein kokonaan tippuneet puista. Tähän havaintoon liittyen voi oppilaiden kanssa tehdä työn, jossa saa vielä viimeisen kerran hyödyntää luonnosta löytyviä syksyisiä materiaaleja. Tarkoituksena on kerätä pienikokoisia ja samannäköisiä ruskeita lehtiä maasta. Nämä lehdet laitetaan paperin ja kirjan väliin painoon muutamaksi päiväksi. Varsinaista työtä voi aloittaa hyvin tekemään jo tässä vaiheessa. Ensimmäisenä A3-kokoisen valkoisen paperin yläosaan hahmotellaan puun oksa. Oksa väritetään liituvärillä tasaisesti ruskeaksi. Työn tausta laveerataan sinertäväksi. Työn kuivuttua siihen liimataan painossa olleet lehdet halutuille paikoille. 


Pienempien oppilaiden kanssa olen tehnyt samankaltaisen työn niin, että olemme piirtäneet vaakatasossa olevan harmaan A3-kokoisen paperin reunaan näkyviin vähän puun runkoa. Paperin alaosaan rungosta lähtemään on piirretty yksi paksumpi oksa, joka kulkee koko paperin läpi. Tähän oksaan olemme myös piirtäneet pienempiä oksia siitä haarautumaan. Paperin yläosaankin voi halutessaan piirtää oksan lähtemään rungosta. Runko ja oksat on väritetty myös ruskealla liituvärillä. Tämän jälkeen olemme liimanneet oksalle istumaan mustasta paperista taitellun varisken (taitteluohje löytyy ainakin Pikkumetsän Aapisen syksyn monisteista). Lopuksi työhön liimataan halutuille paikoille painossa olleet lehdet. Tämä työ soveltuu mielestäni tehtäväksi jo alkusyksystäkin, jolloin lehdet ovat vielä vihreitä tai värikkäitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti