tiistai 8. tammikuuta 2019

Ketjusilmukkakissa

Ketjusilmukkakissa on hyvin samankaltainen työ aikaisemmin julkaisemani Lumiukko virkaten -työn kanssa ja myös erittäin hyvä työ ketjusilmukan harjoitteluun. Ketjusilmukkakissaan tarvitaan valikoima villalankoja ja kärsivällisyyttä niin opettajalta kuin oppilailta. Toisilla oppilailla kun ketjusilmukkaa syntyy nopeasti ja toiset joutuvat takkuamaan yhdenkin silmukan onnistumisen kanssa. Onneksi kissan voi lyhentää, jos virkkaamisesta ei oikein tulosta meinaa syntyä. 

Työ aloitetaan virkkaamalla ketjusilmukkapötköä tai -pötköjä (jos oppilas haluaa tehdä monivärisen kissan tai on helpompi tehdä aina vähän kerrallaan). Kun oppilaat ovat saaneet virkattua halutun määrän, liimataan ketjusilmukkapötköt vessapaperirullan hylsyn ympärille. Tämän jälkeen leikataan kissalle etu- ja takaosa halutun värisestä kartongista ja piirretään tai askarrellaan kissalle naama. Kissan jalkoja on myös hyvä taittaa, sillä niin sen saa pysymään paremmin pystyssä. Lopuksi etu- ja takaosa liimataan kiinni hylsyyn ja annetaan kiinnittyä hyvin. 



Osalle kakkosluokkalaisistani tämän kissan tekeminen oli aika haastavaa virkkaamisen takia, mutta valmiina ne tuntuivat olevan sitäkin pidetympiä. Kovasti kaikki ihailivat omia sekä toisten kissoja ja jokainen olisi halunnut viedä kissansa kotiin mahdollisimman pian. 

Kaavat kissan etu- ja takaosaan löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti