maanantai 19. joulukuuta 2022

Silkkipaperijoulupallo

Koulussamme on tehty joulukuussa luokittain jouluikkunoita ja päätin tehdä luokkani kanssa meidän jouluikkunaan joulukuusen joulupallokoristeineen. Joulukuusen teimme niin, että kaikki oppilaat maalasivat ensin A4-kokoisen valkoisen vesiväripaperin vihreällä vesivärillä. Vesivärin kuivuttua oppilaat piirsivät paperiin molempien käsiensä ääriviivat lyijykynällä. Lopuksi oppilaat leikkasivat piirretyt kädet mahdollisimman siististi irti paperista ja minä rakensin niistä joulukuusen. 

Toisena työnä oppilaat saivat tehdä joulupallon. Sitä varten jokainen oppilas sai taitetun mustan paperin, johon piirrettiin mallin avulla joulupallo. Pallokaava oli aseteltava niin, että sen yläosa oli taitosreunassa.


Tämän jälkeen joulupallo leikattiin niin, että taitettu paperi pyrittiin pitämään mahdollisimman hyvin paikoillaan. Tässä kohtaa työ yhdistyi kivasti matematiikassa samana päivänä käsiteltyyn symmetriaan, sillä joulupallon avatessa, oppilaat huomasivat, että joulupallon puolikkaista tuli tällä tavalla symmetriset. 

Seuraavaksi joulupallon lyijykynäpuolelle liimattiin halutun värinen pyöreä pala silkkipaperia.


Silkkipaperin liimaamisen jälkeen liimattiin joulupallon puolet kiinni toisiinsa. Tällä tavalla joulupallosta tuli siisti molemmilta puolilta. 


Kiinnitin oppilaiden värikkäitä joulupalloja tekemäämme käsikuuseen ja lisäksi ikään kuin roikkumaan ikkunan reunasta mustan paperisuikaleen avulla. Tämä työ oli kokonaisuudessaan hauska tehdä oppilaiden kanssa ja lopputulos koulun ikkunassa ilahdutti ainakin tekijöitään kovasti. 

Monet oppilaista tykkäsivät kovasti juuri joulupallon askartelemisesta ja annoin heidän tehdä niitä vielä nyt viimeisellä kouluviikolla ihan kotiin vietäväksi. Uutta askartelukertaa varten piirsin vielä toisen joulupallon, johon voi halutessaan laittaa kahta eriväristä silkkipaperia. Tällä kertaa oppilaat saavat myös itse valita joulupallon reunojen värin, jotta niistä tulee juuri sellaisia kuin oppilaat itse haluavat.

Joulupallojen kaavat voit tulostaa käyttöösi tästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti