torstai 30. toukokuuta 2019

Lennokki

Kävimme lasteni kanssa keväällä lapsille suunnatussa tiedetapahtumassa, jossa sai askarrella mm. lennokin. Lennokkia varten oli valmiiksi tehty runko, johon lapset saivat leikata ja kiinnittää siivet sekä peräsiivekkeen. Nämä ujutettiin runkoon valmiiksi tehtyihin koloihin ja kiinnitettiin vielä maalarinteipillä. Lentokoneen painotusta varten mukaan sai pyykkipojan.

Lapset tykkäsivät kovasti lennättää lennokkia ja nyt muutama kuukausi myöhemmin tyttäreni innostui askartelemaan toisen lennokin. Piirsin vanhan lennokin rungosta kaavan, jonka avulla sen voi piirtää pahville ja leikkaamisen jälkeen siihen voi tehdä tarvittavat viillot paperiveitsellä. Tyttäreni leikkasi siivet ja peräsiivekkeen kartongista ja kiinnitti ne koristeteipillä. Lopuksi hän vielä koristeli uutta lennokkiaan muilla koristeteipeillä.



Ja niinpä pääsimme pitämään lennokkikisaa, kun aikaisemmin tehty lennokki annettiin veljelle ja uusi koristeltu lennokki pääsi askartelijan itsensä käyttöön. Ulkona laitoimme vielä molempiin lennokkeihin pyykkipojat vakauttamaan niiden lentämistä. Voi kuinka hauskaa olikaan viettää aurinkoista päivää ulkona lennokkeja heitellen!



Lennokin kaavan löydät tästä.

2 kommenttia:

  1. Lapset tykkäävät kun saavat askarrella,ja pienistä kilpailuista:)
    kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :) Itsetehdyt askartelut, joilla saa leikkiä, ovat aina parhaita!

      Poista