sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Karhunpesä

Pääsiäisaskartelujen väliin laitan tänne vielä ohjeet karhunpesäaskarteluun, sillä annan tämän yhdeksi tehtävävaihtoehdoksi Suomi-koulun oppilailleni. Työtä varten tarvitaan metsän väreihin sopivia askartelupapereita, nallepiirros tulostettuna tai itse piirrettynä sekä ruskea värikynä.

Aloitin työn tekemisen tulostamalla nukkuvien karhujen värityskuvan, väritin sen ruskealla puuvärillä ja leikkasin ääriviivoja pitkin odottamaan liimaamista. Karhujen kuvan voi hyvin myös piirtää itse ja värittää valitsemillaan väreillä.

Seuraavaksi otin harmaata askartelupaperia ja leikkasin luolan niin, että karhut sopivat sinne köllimään. Leikkasin luolan päälle kaksi ruskeaa maakerrosta, jotka olivat aina vähän isompia edelliseen kerrokseen verrattuna. Lopuksi liimasin kerrokset päällekkäin.

Tämän jälkeen leikkasin vielä vihreästä askartelupaperista kuusia taustaa varten. Kaksi kuusista leikkasin puolikkaina, jotta ne voisi liimata taustapaperin reunoille.


Sitten lähdin liimaamaan työn osia taustapaperiin. Asettelin ensin kuuset taustalle ja koitin karhunpesän kanssa, että ne olivat hyvissä paikoissa. Liimasin kuuset, karhunpesän sekä karhut pesäänsä. Lopuksi leikkasin ruskeasta paperista pesän reunoille vähän maata tasapainottamaan työn alaosaa ja saksin yläreunan kuusien latvat paperin reunan tasolle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti