keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Keväinen kukkatyö tai kukkakortti

Lähdimme tekemään lasten kanssa taustoja keväisiin kukkatöihin laittamalla silkkipapereita kostutetuille vesiväripapereille. Kostutin lapsille suihkupullon avulla puolikkaat A4-kokoiset paperit ja he laittoivat niihin valmiiksi leikkaamiani silkkipaperipalasia.


Lapset hoitivat osuutensa hienosti ja saivat täytettyä paperinsa haluamillaan väreillä. Papereiden kuivumisen jälkeen huomasin kuitenkin, että väriä oli tarttunut moneen paikkaan paperia yllättävän vähän. Tämän jälkeen muutin suunnitelmia keväisen kukkatyön tekemisessä, sillä hyvää värjääntynyttä taustaa oli kokonaisuutena vain pienet alueet käytettävissä.

Päätin, että pienet palat taustaa käytettäisiinkin äitienpäiväkorttien tekemiseen. Kukat teimme samalla tavalla kuin olin ajatellut tehdä keväiseen kukkatyöhön, eli lapset piirsivät valkoiselle paperille mustalla tussilla muutamia kukkia ja minä leikkasin ne. Sitten valmiit kukat liimattiin värikkäisiin taustoihin. Koska kortit tulivat lasten isoäideille, laitoin taustoihin molempien lasten tekemät kukat.

Tämän jälkeen kiinnitin värilliset paperit mustille taustapapereille, jotta ne saivat ympärilleen kauniit kehykset. Lopuksi kiinnitin mustat paperit valkoiseen korttipohjaan ja niinpä upeat äitienpäiväkortit olivat valmiit. Oikeastaan olikin ihan hyvä, että kaikki ei mennyt niin kuin aluksi olin suunnitellut!



2 kommenttia: