torstai 28. maaliskuuta 2019

Piirretty kuoriutuva tipu

Olen muutama vuosi sitten tehnyt oppilaiden kanssa piirretyn kalan, jonka paperia taittamalla sai isommaksi ja sille sai piirrettyä suun ammolleen. Se oli oppilaiden mielestä hauska työ tehdä ja kalojen suita oli kiva availla vielä moneen kertaan, kun ne olivat kaikki seinällä esillä. Pääsiäisen tullessa ajattelin tehdä samalla ajatuksella kuoriutuvan tipun.

Tein kokeiluversioni A5-kokoiselle paperille, mutta oppilaiden kanssa tein kalat aikanaan A4-kokoiselle paperille. Pienemmälle paperille tehtäessä oppilaat jaksaisivat varmasti värittää työnsä huolellisemmin varsinkin, jos työ tehdään tusseilla. Paperi tulee joka tapauksessa ensin taitella ja se kannattaa tehdä ainakin pienempien oppilaiden kanssa yhdessä. Paperiin tehdään kaksi taitosta, toinen hieman keskikohdan yläpuolelle ja toinen taas hieman keskikohdan alapuolelle.

Taittelun jälkeen pääsiäismuna ja tipu kannattaa ensin hahmotella lyijykynällä. Piirsin ensin pääsiäismunan niin, että paperi oli taiteltu pienemmäksi. Tämän jälkeen avasin paperin ja piirsin pääsiäismunan rikkoutuneet reunat sekä tipun. Seuraavaksi vahvistin pääsiäismunan sekä tipun ääriviivat mustalla tussilla.



Lopuksi värittelin työn tusseilla. Näin lopputulos oli ihanan kirkas ja sehän sopii mukavasti keväiseen pääsiäistyöhön. 



Tämä työ oli yksinkertainen tehdä ja kuorituvaa tipua oli hauska avata esiin kerta toisensa jälkeen, sillä se jaksoi naurattaa pientä yleisöäni joka kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti