sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kohoilmapallo

Vappu lähestyy ja sitä varten tein kokeilun hauskasta kohokuvioisesta ilmapallosta, jonka ajattelin antaa tehtäväksi Suomi-koulun oppilailleni tulevalla etätunnilla. Työn tekemiseen ei tavita kuin paperia, lyijykynä, musta tussi ja puuvärejä, joten sen kotona tekeminenkin onnistuu kätevästi.


Aloitin työn tekemisen leikkaamalla A4-kokoisen valkoisen paperin puoliksi. Työn voi tehdä isommallekin paperille, mutta silloin on muistettava, että värittämistä työn loppuvaiheessa on enemmän. Seuraavaksi piirsin paperiin lyijykynällä ilmapallon ääriviivat. 


Tämän jälkeen otin viivoittimen, jonka avulla piirsin suoria viivoja työn reunasta toiseen reunaan jättäen kuitenkin ilmapallon ilman viivoja.


Seuraavaksi piirsin ilmapallon sisälle vielä ylöspäin kaarevat viivat. 


Piirrettyäni työhön kaikki viivat lyijykynällä, otin mustan tussin, jonka kanssa vahvistin kaikki piirtämäni viivat. Ilmapallon reunat jätin kuitenkin vahvistamatta.


Sitten työ olikin  valmis värittämistä varten. Käytin värittämiseen puuvärejä, joiden avulla pystyin tekemään ilmapallon reunoihin pientä varjostusta.


2 kommenttia: