maanantai 14. maaliskuuta 2022

Karhuaskartelu

Ennen pääsiäisaskarteluja laitan tänne mallin kivasta karhuaskartelusta, jonka askartelimme kuopuksen kanssa hänen Suomi-kouluopettajalta saatuja ohjeita mukaillen aikaisemmin tänä vuonna. Ajattelin, että karhuaskartelu sopisi hyvin tehtäväksi näin maalis-huhtikuussa, sillä niihin aikoihin karhut usein kömpivät talvipesistään ulos.

Teimme karhuun tarvittavat pyöreät osat käyttäen apuna erikokoisia kippoja. Päätä varten tehtiin yksi isompi ympyrä sekä korvia varten kaksi pientä ympyrää tummanruskeasta kartongista ja kuonoa varten keskikokoinen ympyrä vaaleamman ruskeasta paperista. Korviin laitettiin lisäksi vaalemman ruskeasta paperista kaareva sisäosa.

Leikattujen palojen lisäksi käytimme karhun tekemisessä kaapista valmiiksi löytyviä askartelumateriaaleja, isoja askartelusilmiä, isoa jäätelötikkua, mustaa pom pom -palloa sekä piipunrassia suun muotoon taitettuna.


Näistä paloista pieni askartelija sai helposti liimailtua karhun kokoon. Piipunrassisuun ja pom pom -pallon liimaamisessa tarvittiin vähän aikuisen apua, jotta ne saatiin pysymään paikoillaan. Karhuaskartelun lopputulos oli varsin suloinen ja ilahdutti taas kovasti pientä askartelijaa.


2 kommenttia:

  1. Tää on niiin ihana😍🐻
    Kokeiluun menee.
    Kiitti taas!
    Iloa ja aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä on iloa teidän askarteluissa. <3 Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista