lauantai 23. heinäkuuta 2022

Sytykeruusut

Jokavuotinen sytykeruusujen askarteleminen mökillä on mukavaa puuhaa niin perheen pienimmille kuin isommillekin askartelijoille. Tänä kesänä molemmat lapset osasivat tehdä hienoja sytykeruusuja mummun kanssa yhdessä. Mummu helpotti ruusujen tekemistä lapsille sen verran, että hän repi munakennoista irti niiden kuppiosat ja teki kennon muista osista valmiita suikaleita, joita lasten oli hyvä rullailla valmiisiin kuppiosiin.


Molemmat lapset tekivät innoissaan kauniita ruusukkeita, jotka sitten aikuinen dippasi sulassa steariinissa. Sulaa steariinia varten mökiltä löytyy oma pieni kattila sekä tällä kertaa punaisia kynttilän loppuja kattilaan sulatettavaksi.


Sytykeruusuja käytetään meillä mökillä saunan pesän sekä padan sytyttämiseen, joten niitä kuluu kesän aikana paljon. Oman käytön lisäksi nämä kauniit sytykeruusut ovat hauskoja tuliaisia ja silloin niitä on kiva pakata jonkinlaiseen lahjapakettiin. Kortteja ja vähän muuta -blogistani voi käydä kurkkaamassa muutaman paketointi-idean Paketoidut sytykeruusut -tekstistä.

Lapset halusivat antaa tekemistään sytykeruusuista mökkinaapurillemme muutaman, joten koitin etsiä jotakin, mihin heidän valitsemansa ruusut voitaisiin paketoida. Tällä kertaa löysin mökin kaapeista vain servettejä ja vähän lahjanarua, joten sytykeruusujen viilennyttyä päädyimme tekemään pienet paketit niiden avulla.


2 kommenttia:

  1. Kiitti olen aivan unohtanut tämän puuhastelun.
    Voisin innostua myös syksyllä tekemään näitä.
    Mukavia kesäisiä hetkiä ja puuhasteluja sinulle🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä sopivat oikein hyvin syksyiltojenkin puuhaksi! :) Ihanaa syksyä sinulle!

      Poista