lauantai 27. elokuuta 2022

Osmankäämi

Kävin perheen kanssa kajakkiretkellä ja pieneen saareen rantautuessamme löysin rantavedestä kauniin osmankäämikaislikon. Mieleeni tuli tietenkin, että olisi mahtavaa viedä yksi osmankäämi luokkaan oppilaiden nähtäväksi ja niinpä nappasin yhden "pamppukasvin" kajakin nokkaan talteen (tarkistin tietenkin ensin, että kasvi ei ole uhanalainen ja sitä saa poimia).

Koulussa tutkimme oppilaiden kanssa yhdessä kasvia, etsimme siitä hieman tietoa ja kirjoittelimme muutaman virkkeen myös yllin vihkoon muistiin. Lopuksi teimme kuvistunnilla siitä perinteisen kuvistyön vahaliiduilla sekä vesiväreillä. 


Työ oli helppo tehdä pienempienkin oppilaiden kanssa ja siinä oli selkeät vaiheet. Ensin osmankäämi piti hahmotella lyijykynällä pystysuoralle puolikkaalle A3-kokoiselle paperille. Tämän jälkeen osmankäämin värittämiseen käytettiin vahaliituja, joilla piti koittaa saada mahdollisimman tasainen pinta. Lopuksi osmankäämille laveerattiin tausta vesiväreillä. 

Kakkosluokkalaisten töistä tuli oikein kauniita ja nyt saimmekin käytävään naulakkojen yläpuolelle kauniin rivistön osmankäämejä erisävyisillä taustoillaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti