maanantai 31. heinäkuuta 2017

Vessapaperirullan hylsystä tehty kala

Näin netissä taas askartelukuvia selaillessani mallin vessapaperirullan hylsystä tehdystä kalasta ja ajattelin kokeilla, miten sen tekeminen onnistuu oman taaperoni kanssa. Ensimmäiseksi leikkasin hänelle valmiiksi hylsyyn pyrstön sekä pään muotoa. Tämän jälkeen annoin pienelle taiteilijalle sormivärit ja vapaat kädet. Lopputuloksen viimeistelimme liimaamalla kalalle silmät molemmin puolin.



Pitihän sitä päästä myös itse kokeilemaan samaa työtä ja maalailinkin oman kalani kokeillen erilaisilla siveltimillä sekä vanupuikolla tehtyjä jälkiä. Lisäsin oman kalani ongen päähän kiinnittämällä langan sen suuhun. Kiinnitin lankaan myös kohon, jonka leikkasin kartongista ja liimasin kokoon. Lopuksi liimasin onkilangan puisen kepin päähän.




Nämä kalat voisi tehdä koulun alettua myös oppilaiden kanssa ja ripustaa ne onkineen esimerkiksi seinään sinisellä kankaalla tehdyn veden yläpuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti