keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Jäätelötikkuraketti

Uuden vuoden aattona rakettien näkemistä odotellessa askarreltiin lasten kanssa jäätelötikuista omat raketit. Aloitettiin työ tekemällä sormiväreillä ja vessapaperirullan hylsyllä raketin räjähdys mustan A4-kokoisen paperin yläkulmaan. Hapsutin vessapaperirullan hylsyn toisen pään, jonka jälkeen se kastettiin sormiväriin ja painettiin paperille niitä värejä, joita lapset halusivat.


Koska painojälkeä ei tullut lainkaan rullan keskiosasta, jatkettiin sitä vetämällä siveltimellä väriä räjähdyksen keskustaan. Tämän jälkeen lapset maalasivat kolme jäätelötikkua valitsemallaan sormivärillä. Niiden kuivumista odotellessa raketille leikattiin kartongista kolmiopää. Kun jäätelötikkujen maali oli kuivunut, aseteltiin ne kolmiopään kanssa paperille ja merkattiin lyijykynällä raketin alaosan kohta, johon liimattiin erivärisiä silkkipaperisuikaleita.


Lopuksi jäätelötikut liimattiin silkkipaperisuikaleiden päälle ja kolmiopää vielä jäätelötikkujen yläosan päälle. Töiden kuivumista odotteli kaksi malttamatonta askartelijaa ja kun vihdoin saatiin kiinnittää ne lastenhuoneen seinään, katselivat molemmat oikein tyytyväisinä rakettejaan.


4 kommenttia:

  1. kivoja askarteluja lapsille ja lasten mielisille.

    VastaaPoista
  2. Mukavia askartelu-juttuja Sinulla täällä .
    just sellaisia joita pienet ja vähän isommatkin lapset tykkäävät askarrella...
    Hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

      Poista