maanantai 27. syyskuuta 2021

Sienityö väriliiduilla

Puhuimme Suomi-kouluoppilaiden kanssa etätunnilla Suomen luonnosta sekä syksystä ja tunnin lopuksi teimme aiheeseen liittyen syksyisen sienen mustalle A5-kokoiselle paperille. Kukin oppilas käytti työn tekemiseen kotoaan löytyviä väriliituja ja suunnittelu tapahtui lyijykynällä.

Katselimme ensin yhdessä muutamia kuvia suomalaisista sienistä ja oppilaat saivat valita sienen, jonka halusivat paperilleen piirtää. Tämän jälkeen he hahmottelivat valitsemansa sienen lyijykynällä mustalle paperille.

Seuraavaksi jokainen otti mustan väriliidun, jonka avulla he vahvistivat hahmottelemansa sienen ääriviivat sekä muut tarvittavat yksityiskohdat.

Lopuksi jokainen oppilas väritti sienityönsä käyttämillään väriliiduilla mahdollisimman huolellisesti. Valitsin paperin kooksi A5, sillä toivoin oppilaiden värittävän myös työn taustan mahdollisimman huolellisesti.


Oman sienityöni väritin öljypastelliliiduilla. Niillä värittäminen on aika suttuisaa hommaa, mutta väritysjälki on mielestäni mukavan elävää. Niiden ehdoton hyvä puoli on, että väritystä voi korjata aika hyvin värittämällä vanhan värin päälle. Esimerkiksi sienen värittämisen jälkeen mustien reunaviivojen päälle oli mennyt hieman väriä, mutta se korjaantui kätevästi vahvistamalla mustat reunat vielä lopuksi uudestaan.

2 kommenttia:

  1. No jopas! Nythän mä vasta aarreaitan löysin. Selkeitä askarteluideoita mukavasti kerrottuna. Taidankin alkaa seuraamaan. Voi hyvin löytyä hyviä ideoita pojanpojan kanssa toteutettavaksi.

    Löysin sivuillesi Päivien ilot -blogin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tiesi tänne! :) Vuosien varrella tänne on kertynyt jo aika paljon materiaalia, joten valinnanvaraa löytyy.

      Poista