maanantai 7. maaliskuuta 2022

Puu talvisessa yössä

Teimme tänään Suomi-koulutunnillani oppilaiden kanssa nopean askartelun, sillä tällä kertaa aikaa isompaan askarteluun ei ollut. Askartelua varten olin leikannut jokaiselle oppilaalle mustasta A4-kokoisesta paperista pystysuuntaan puolikkaan ja valkoisesta A4-kokoisesta pystysuuntaan puolitetusta paperista vielä puolikkaan palasen.

Piirsimme ensimmäiseksi pieneen valkoiseen paperiin talvisen puun tai lumiukon niin, että piirrustus lähti liikkeelle paperin alareunasta. Piirrustuksesta tehtiin mahdollisimman yksinkertainen, jotta se oli helppo leikata ääriviivoja pitkin niin, että paperi pysyi ehjänä. 

Tämän jälkeen paperi, josta puu tai lumiukko leikattiin, liimattiin mustan paperin alaosaan niin, että puu tai lumiukko tuli siihen väärinpäin. Sen jälkeen valkoinen puu tai lumiukko liimattiin mustan paperin yläosaan oikeinpäin. Liimaaminen tehtiin niin, että puu tai lumiukko tuli suoraan hankeen muodostuneen varjon yläpuolelle. Tässä kohtaa oli tärkeää huomata, että puu tai lumiukko liimattiin peilikuvana.


Oppilaat saivat myös halutessaan leikata valkoisesta paperista täysikuun taivaalle valoa loistamaan. Jos aikaa olisi ollut enemmän, maisemasta olisi voinut tehdä vähän leveämmän ja näin siihen olisi saanut vaikka muutaman talvisen puun ja lumiukonkin halutessaan. Olen kerran aikaisemmin tehnyt oppilaiden kansa öisen talvimaiseman, jonka tekemiseen aikaa kului selkeästi enemmän.


2 kommenttia: