keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Pieni marjapurkki

Käsittelin oppilaiden kanssa marjoja tutkien niiden nimiä suomeksi ja englanniksi sekä niiden piirrettyjä kuvia ja luonnonkuvia. Lisäksi tutkimme ja maistelimme kolmea erilaista marjaa (mustikka, mansikka ja tyrni), joista olin tuonut luokkaan varvut ja oksan sekä marjamaistiaiset. 

Kuviksessa jatkoimme saman aiheen tiimoilla ja teimme pienet marjapurkit, joihin oppilaat valitsivat, mitä marjoja he halusivat niihin säilöä. Vaihtoehtoina oli siniset mustikat, punaiset puolukat ja kellertävät tyrnit. 

Teimme pienet marjapurkit harmaasta kartongista mallin mukaan leikaten. Marjat jokainen oppilas painoi pullovärin kanssa omalla sormenpäällään. Marjojen kuivuttua purkkeihin kannen alle liimattiin pieni pala valkoista kakkupaperia ja sen päälle liimattiin hopeisesta kartongista leikatut korkit.


Olen tehnyt samankaltaisen marjapurkkityön aiemminkin, mutta silloin teimme oppilaiden kanssa hieman erilaiset kannet niille. Käytin molemmissa töissä samaa marjapurkkimallia.

4 kommenttia:

  1. Ihana hillopurkki!
    Syysaskartelut ovat niin parasta, koska paljon aiheita saa napattua luonnosta ja kivoja ideoita.
    Mukavaa syksyä ja innokkaita puuhasteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syksy on kyllä niin ihanaa askarteluaikaa. Itsellä tämä syksy on mennyt vaan niin kiireistä vauhtia, että on jäänyt vähemmälle postauksetkin, mutta jotain sentään tänne saakka olen saanut laitettua... :)

      Poista
  2. Täältähän löytyi paljon kivoja askarteluideoita, kiitos, täytyy vierailla uudelleenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että löysit täältä kivoja ideoita askarteluihin. Ihania askarteluhetkiä sinulle! :)

      Poista