lauantai 19. tammikuuta 2013

Idealaari

Askartelijan idealaari on tarkoitettu antamaan inspiraatiota kaikille näpertelystä kiinnostuneille tai sen parissa tuskaileville. Alakoulun opettajana työskennellessäni minulle on kertynyt kasapäin erilaisia ideoita askarteluun, kuvikseen ja käsityöhön liittyen. Useita ajatuksia olen saanut ihanilta kollegoiltani, joitakin olen etsiskellyt netistä ja joskus ideoin itse ympäristön inspiroimana. Välillä oikean ajatuksen puristaminen valmiiksi työksi on hankalaa eikä mistään löydy sopivaa virikettä tai mallia. Tämän laarin tarkoitus onkin auttaa niitä, jotka minun tavoin etsivät inspiraatiota omiin aiheisiinsa. Ota siis vapaasti ideoita omiin askarteluihisi tai valmista töitä kirjoittamieni ohjeiden mukaan. 

Lisäilen uusia töitä idealaariin sitä mukaan, kun saan niitä kaivettua arkistoistani tai tehtyä oppilaideni kanssa koulussa. Pyrin kirjoittamaan jokaisen työn kohdalle lyhyen ohjeen sen valmistamisesta. Tällä hetkellä työskentelen alkuopetuksessa, joten monet malleistani soveltuvat parhaiten pienemmille askartelijoille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti