tiistai 18. marraskuuta 2014

Paperitähti

Kävin viikonloppuna pyörähtämässä Tampereen käsi- ja taideteollisuusmessuilla. Ostoksien lisäksi kotiin tuotavaksi tarttui taas muutama kiva askarteluidea. Yksi mieleeni jäänyt kaunis askartelumalli oli paperitähti, jota näin yhdessä kojuista taiteltavan. Kotiin päästyäni etsin tähden taitteluohjeen netistä ja tein harjoittelukappaleen origamipapereistani. Tähdestä tuli todella näyttävä koriste ja ajattelinkin, että sen voisi tehdä koulussa koristeeksi tulevaan adventti- tai joulujuhlaan. Tähden tekemiseen tarvitaan seitsemän samankokoista neliön muotoista paperia. Paperin on hyvä olla hieman ohuempaa, jotta sitä on helpompi taitella. 

  
Tähden osien taittelu oli mielestäni yksinkertaista. Niiden liittäminen toisiinsa kiinni oli hieman haastavampaa, mutta ilman kiirettä pienemmätkin oppilaat suoriutuvat varmasti tehtävästä.
 

Kuvalliset taitteluohjeet paperitähteen löydät tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti