sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Pääsiäiskori askarrellen

Värien sekoittamisen harjoittelun jälkeen voi tehdä pääsiäismunia eri värejä vesiväreillä sekoitellen. Teimme lasten kanssa yhteistyön, jossa lapset maalasivat vesiväreillä valkoiselle paperille piirretyt pääsiäismunat. Ennen vesivärin levittämistä he koristelivat pääsiäismunat valkoisella vahaliidulla. Näin koristeet tulivat vesivärityksen alta hauskasti esille.

Vesivärien kuivuttua lapset leikkasivat pääsiäismunat ja ne liimattiin vihreälle taustapaperille. Pääsiäismunat voisi liimata myös omalle taustapaperille ja sen reunat voisi koristella esimerkiksi vesiväreillä maalatusta paperista leikatuilla neliönmuotoisilla papereilla. Me jatkoimme kuitenkin yhteistyötämme hieman erilaiseen suuntaa.


Leikkasin ruskeasta askartelupaperista pääsiäismunille korin, johon liimasimme vaaleamman ruskeasta askartelupaperista leikkaamiani suikaleita ristikkäin. Korin reunaan liimasimme vihreästä askartelupaperista leikkaamaani ruohoa ja lopuksi siistin korin reunan tasaisiksi suikaleista.


Seuraavaksi liimasimme korin niin, että se tuli vähän pääsiäismunien päälle. Päätin tehdä korille vielä kahvan virkkaamalla ketjusilmukkapötkön ruskeasta villalangasta. Kiinnitin lopuksi sen ja korin reunalle tekemäni ketjusilmukkarusetit paikoilleen. 


Käytimme työn osien kiinnittämiseen Eri Keeper -liimaa. Jälkeenpäin huomasin, että valitsin työhön selkeästi liian ohuen taustapaperin, sillä se meni Eri Keeperiä käyttäessä ihan ruttuiseksi. Jos käyttää pulloliimaa työn osien kiinnittämiseen, kannattaa siis mieluummin käyttää kunnon kartonkia työn taustana.

Piirsin pääsiäismunista sekä korista kaavat, jotka voit tulostaa käyttöösi tästä.

2 kommenttia:

  1. Täällä taas tulin ottaa tämänkin ohjeen..tehtii just toi pupu askartelu..tosi kiva tehdä 3 v kanssa. Iloa päivääsi🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pääsiäisaskarteluideat pääsee toteutukseen! :) Iloista päivää myös sinulle! <3

      Poista