sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Nälkäinen pingviini

Innostuin tekemään pingviinin aikaisemman blogitekstini kaavoilla. Piirsin kuitenkin pingviinin vartalon ja pään yhteen, sillä tarkoituksenani oli tehdä pinviinistäni tuen kanssa pystyssä pysyvä versio. Tein myös pingviinilleni hieman erimuotoisen nokan, jonka keskelle leikkasin kolon. Tämän jälkeen liimasin kaikki leikkaamani osat muuten normaalisti yhteen, mutta jätin pingviinin jalat sekä nokan vielä liimaamatta. 

Ennen jalkoken kiinnittämistä otin ison pestyn maitopurkin, josta leikkasin sen pohjan käyttöön. Päällystin sen mustalla paperilla ja annoin liimauksen kuivua. Sillä välin leikkasin pingviinin päähän suuaukon kohdalle kolon askarteluveitsen avulla ja liimasin nokan paikoilleen. 


Seuraavaksi liimasin päällystetyn maitopurkin pohjan kiinni pingviinin vartalon takapuolelle sekä jalat kiinni maitopurkin pohjaan. 



Pingviinin kuivuttua pääsin koittamaan lasten kanssa, mitä he tykkäävät siitä. He olivat heti innoissaan ja leikkasivat malttamattomina väripaperipaloista pieniä kaloja, joita saivat syöttää nälkäiselle pingviinille!


Samalla vanhempi lapseni sai harjoitella hieman laskemista kalojen kanssa sekä kalamäärän tasan puoliksi jakamista, jotta molemmat pääsivät syöttämään saman verran kaloja pingviinille.




Ajattelin käyttää tekemääni pingviiniä myös oppilaiden kanssa tuntityöskentelyssä ja näistä ideoista voit lukea blogistani Ideoita koulun arkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti