maanantai 9. maaliskuuta 2020

Pingviinit

Löysin A Dap of Glue Will Do -sivustolta kivan ohjeen sekä valmiit kaavat pingviiniaskarteluun. Päätin kokeilla niiden tekemistä lasteni kanssa, sillä ohjeeseen kuului hauskan vaahtomaalin tekeminen ja sillä maalaaminen. 

Vaahtomaalia varten tarvittiin valkoista pulloväriä, liimaa, partavaahtoa sekä kimalletta. Nämä kaikki sekoitettiin ilmavaksi vaahtomaaliksi, jolla molemmat lapset maalasivat pingviiniensä mahat.



Vaahtomaalin tekeminen oli lapsista hauskaa. Tekemästämme vaahtomaalista tuli tosin vaaleansinistä, sillä partavaahdon sijaan jouduin käyttämään Giletten ihokarvanajogeeliä, mutta se ei lapsia haitannut.


Leikkasin pingviinien mahat kartongista, jotta ne eivät taittuisi niin paljon vaahtomaalin kuivuessa niihin. Vaahtomaalin levittämisessä piti hieman katsoa, että lapset enemmänkin lusikoivat maalia alustaan kuin maalasivat, sillä maalatessa maalikerros jäi turhan ohueksi eikä vaahtoisuus tullut näin esille.



Vaahtomaalin kuivuminen kesti todella kauan ja kuivumisen jälkeen vaahtomaisuus oli kadonnut. Lapset tykkäsivät tunnustella vaahtomaalin kuivunutta pehmeää pintaa, vaikka se olikin kuivunut aika erikoisen näköiseksi. Valitettavasti ihokarvanajogeelin haju ei ollut kuivuessa haihtanut ja hajun ollessa vähän turhan voimakas, päätimme tehdä pingviinien mahat uudestaan liimattavasta huopakankaasta.



Tämän jälkeen lapset leikkasivat kaavojen mukaan piirretyt pingviinien osat ja liimasivat ne toisiinsa kiinni. Valmiista pingviineistä tuli oikein suloiset, vaikka mahat eivät olleetkaan vaahtomaalista tehdyt. Ja mikä mukavinta, lapset kiinnostuivat askartelun jälkeen kyselemään pingviineistä ja seuraavaksi etsimmekin netistä tietoa, kuvia sekä videoita erilaisista pingviineistä sekä niiden elämästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti