perjantai 19. helmikuuta 2021

Lumihiutale geometrisista kuvioista

Olen nähnyt netissä muutamia kuvia lumihiutaleista, jotka ovat tehty geometristen kuvioiden avulla. Lapseni tykkäävät rakennella geometrisilla kuvioilla kaikenlaisia omia juttuja sekä mallin mukaan tehtäviä kuvioita. Niinpä ajattelin, että he varmasti myös innostuisivat rakentamaan omat lumihiutaleet geometrisista kuvioista.

Aloitimme rakentelun ensin lasten käyttämillä geometrisilla laattakuvioilla. Lapset saivat suunnitella omat hiutaleensa kokeillen erilaisia vaihtoehtoja helposti käsiteltävillä laatoilla.


Kun molemmat olivat tyytyväisiä omiin lumihiutaleisiinsa, keräsivät lapset oikean määrän valkoisesta monistuspaperista leikkaamiani geometrisia kuvioita. 


Tulostettavia geometrisia kuvioita löytyy googlettamalla netistä monesta paikasta. Tässä löytämäni sivusto, josta kuviot voi tulostaa ilmaiseksi (värillisinä tai mustavalkoisina). Oppilaat voisivat hyvin leikata itselleen tarvittavan määrän kuvioita monisteista.

Seuraavaksi molemmat rakensivat oman hiutaleensa tarpeeksi isokokoiselle siniselle taustapaperille.


Kun lumihiutale oli aseteltu paperille niin, että se mahtui siihen tarpeeksi hyvin, aloitettiin kuvioiden liimaaminen. 


Pian molempien hauskat kuviohiutaleet olivat valmiita seinälle kiinnitettäväksi.


Geometrisia kuvioita liimaillessamme lumihiutaleiksi juttelimme molempien lapsien kanssa, mitä kuvioita he työssään käyttivät ja kuinka monta kutakin kuviota käytettiin. Eskari-ikäisen kanssa vielä kirjoitimme työn taakse hänen käyttämänsä kuviot ja niiden määrät. Koulutöissä tiedot voisi kirjoittaa siististi työn etupuolelle näkyviin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti